Hienoja syyskuun päiviä rengastuspaikalla Tuusulassa

Ihmeen lämpimät ja leppeät syyskuun päivät jatkuvat yhä. Eilen 12.9. lämpömittari näytti aamulla klo 4.30 vaatimattomat + 6 C, mutta jo pian klo 9 jälkeen sai touhuta t-paitasillaan, kuin keskikesällä konsanaan. Tänään 13.9. päästiin miltei samanlaisiin lämpötiloihin. Syyskuun rengastuspäivissä on aina erityinen lataus ilmassa, mikäli säätila on suosiollinen, sillä hyvien rengastussummien lisäksi syyskuun alusta alkaa se muutaman viikon ajanjakso, jolloin rengastuspaikalle saattaa eksyä suurharvinaisuus kaukaa Aasiasta. Nimensä mukaisesti suurharvinaisuus on suurharvinaisuus, eikä takeita sen esiintymiselle ole. Tuusula ei maantieteellisesti sijaitse mitenkään kovin optimaalisessa paikassa suurharvinaisuuden havaitsemiseksi. Tästä on historiallista näyttöä. Mutta, kukaan ei kiellä yrittämästä!
Eilispäivän rengastussumma oli 51, eli ei mitenkään huima luku, mutta ehtipä siinä sopivasti kuvaamaan joitakin yksilöitä, mittaamaan kaikki ja homma oli täysin kiireetöntä. Aivan loistava aamu tunnelmaltaan! Aamun mielenkiintoisimmat rengastukset olivat lapinkirvinen, 2 sinirintaa, pikkulepinkäinen ja hömelö sepelkyyhkynuorukainen jonka koppasin käsin kiinni. Hyönteissyöjiä oli runsaasti liikkeellä, mm. lehto- pensas- ja hernekerttuja yms.

Tänään sunnuntaina 13.9. odotin saman menon jatkuvan, mutta jo klo 7 oli selvää, että lintuaamu jää vaatimattomaksi. Punarinta on hyvä indikaattorilaji: tänään niitä ei aamun ensi tuntina tullut kuin 2 kpl - oli siis ollut heikko muuttoyö, eikä mitään linturyntäystä olisi odotettavissa. Aamun erikoisin oli pikkulintuverkkoon ennen auringonnousua lentänyt kehrääjä. Kehrääjärengastuksen jälkeen istahdin auton takaluukulle hörppimään aamukahvia. Pohjoisen suunnasta lensi kohti kolmen hanhen parvi, jossa yksi iso ja kaksi pienempää samankokoista. Hanhet tekivät kierroksen editseni. Ne halusivat laskeutua peltoon ja kaksi hanhista laskeutuikin. Mutta kolmas oli varovainen, se oli nähnyt minut ja lensi vielä yhden kierroksen editseni - aikuinen tundrahanhi, totesin, ja tällöin se päästi lajityypillisen nenäsointisen kakatuksensa. Se oli varoitus. Kaksi peltoon laskeutunutta nousivat välittömästi siivilleen ja seurasivat tundrahanhea. Nyt kuului metsähanhen kakatus. Sekaparvi siis. Jäin ihmettelemään yksilöiden kokoeroja. Metsähanhenhan piti olla se iso, tundrahanhen pieni, ja tässä parvessa oli kaksi metsähanhea. Klo 12 hanhiasia selvisi, kun näin kolmen hanhen uivan altaalla. Vanha tundrahanhi valkeine otsakilpineen, iso taigametsähanhi ja pieni tundrametsähanhi, kaikki samassa parvessa. Vaan mikä lienee näiden hanhien tarina? Missä kohtasivat ja missä ovat niiden puolisot. Outo parvi.

Tänä vuonna syntynyt kehrääjä Tuusulassa 13.9.2015

Tänään kauden viimeinen SSP

Osa rengastushommistani tuntuu hiukan pakkopullalta. On hommia, joita ei voi lopettaa, kun ne on kerran aloittanut. Jonkunmoinen vastuu olevinaan, vaikka omaa valintaa kaikki tyynni. Kuten alkukesän kiireiseen aikaan ajoittuvat pikkulintujen pönttörengastukset. Ne voisin mielelläni siirtää hanakampiin käsiin. Ei silti, sekin homma on ollut mielenkiintoista ja opettavaista, mutta aikaahan  on vain rajallisesti... Tämän kesän ilmiö on ollut sisämaan seurantapyyntipaikkamme (kotoisesti SSP) tuolla Tuusulanjärven rantamilla. Sinänsä hanke on mielenkiintoinen ja vaihteleva, sillä lajisto ja lintujen ikäluokat muuttuvat pesimäkauden edetessä toukokuun alusta syyskuun alkuun. Pyyntipaikan lajisto on mielenkiintoista vaikka yksilömäärät eivät päätä huimaakaan. Nyt voisikin todeta, että me tyrimme sen itse. Nimittäin itsehän suunnittelimme rengastusalueemme. Kuka siitä käski tehdä noin suuren. Tuntuu siltä, että suurimman osan aamuista saa vaeltaa kurahousut jalassa kainaloon ulottuvassa kasvustossa päästäkseen seuraavalle verkolle, joka on kaukana edessäpäin... Homma on hiukan liikaa suorittamisen oloista ollakseen leppoisaa.

Puukiipijä, tänä vuonna syntynyt, eli 1-kv.

Kauden 2015 viimeinen ruokokerttunen SSP-paikallamme 2.9.2015. Tällä otuksella oli runsaasti rasvaa ja lihasta, joten muuttomatka voi alkaa.

Viime viikolla luin Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehden tuoretta numeroa, jossa rengastaja Ohto Oksanen kirjoitti kokemuksistaan omalla rengastuspaikallaan Artjärvellä. Kaiken kaikkiaan ansiokas kirjoitus, josta esiin ponnahti Ohton kuulema kokemusperäinen kommentti eräältä nimettömäksi jääneeltä rengastajalta: "Parasta SSP:ssä on se, kun se loppuu". Tuo kommentti on jaksanut huvittaa minua jo päiväkausia. Se jotenkin kolahti!

No, ehkä ensi kaudella muunnamme aluettamme hieman kompaktimmaksi. Mutta pikkulinnun pönttötarkastaja on edelleen tervetullut mukaan talkoisiin!

Tämän kauden viimeisen SSP:n linnut olivat muuten tällaiset:

haarapääsky 1, ruokokerttunen 5, punarinta 6, pajusirkku 2, puukiipijä 1, pensaskerttu 1 ja mustapääkerttu 1.