Päätin jo syksyllä laskea kuluvana talvena vanhan talvilintulaskentareittini linnut. Edellisestä laskennastani tuolla reitillä olikin jo kulunut aikaa lähes kaksikymmentä vuotta. Vanhempani asuivat aikoinaan Pohjan kunnassa, Fiskarsin kylässä, ja perustin sinne tuolloin laskentareitin, jota kiersin muutamana talvena yhteensä 17 kertaa. Vanhempieni muutettua pois Fiskarsista jäi reitin seuranta osaltani kokonaan. No, eilen, 27.12. palasin reitin aloituspisteeseen ja lähdin hitaasti tallustelemaan, kuten silloin kauan sitten, kirpeässä -9 asteen pakkassäässä. Taivas oli aamulla yhdeksän aikoihin pilvetön ja oli aivan tyyntä. Lämpimän syksyn jälkeen tuo -9 asteen pakkanen tuntui kylmältä, vaikka hyvin tiesin, että kyseessä on loppujen lopuksi vain pikku pakkanen.
Jouluaatoksi satanut kevyt lumi oli maassa ja puiden oksilla ja maisema oli sadunomaisen kaunis. Ja lintuja oli runsaasti maastossa, etenkin tänä kaikkien aikojen marjatalvena oli räkättirastaita runsaammin kuin koskaan aiemmin muistini aikana. Räkättien joukosta kuulin myös yhden kulorastaan, joka on yleensä erittäin vähälukuinen talvilintu. Fiskarsin kylällä näin jokivarressa koskikaran ja Tallbackan kylällä toisen. Harmaapäätikka vihelsi ja varpushaukka lensi ylitseni. Jokivarren pajuviidakkossa rätisivät pyrstötiaiset ja Tulilinjan pientaloalueella lennähti koivun oksaan koiraspeippo - sekin on jäänyt talven viettoon näillä nurkille. Ainoatakaan varpusta en nähnyt, vaikka pientaloalue näytti aivan samalta kuin silloin joskus. Kaiken kaikkiaan aika on kohdellut reittini metsiä ja muuta maisemaa lempeästi, sillä mitään isoja muutoksia en havainnut. Tammen istutustaimikko on nyt laskettava metsäksi ja jossain oli pienehkö hakkuuala, mutta muuten oli reitti ennallaan.
Täytyypä kaivaa vanhat reittimuistiinpanot esiin ja katsoa kuinka paljon lajisto on muuttunut - sellainen nimittäin on tuntuma, että muutoksia on tapahtunut runsaasti. Eilisellä kierroksella näin 28 lajia. Ehkäpä lähipäivinä vertaan eilisiä laji- ja lukumääriä historiallisiin...
Talvipäivän kirkkautta Raaseporin Fiskarsissa 27.12.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti