Talvipäivä Antskogissa

Viikonloppua tuli taas vietettyä läntisellä Uudellamaalla, Raaseporissa, Antskogin kylässä. Tänään lähdimme Sini-Marian kanssa koluamaan Antskoginjoen varsia koskikarat mielessämme. Jokivarressa niitä useimpina talvina talvehtii pari kappaletta. Ensin kävimme Antskogin vanhan ruukin ja verkatehtaan kohdalla jokivarressa, mutta hiljaista oli. Kävellessämme huomioni kiinnittyi pitkän makasiinirakennuksen rikkoutuneeseen ikkunaan. Jonkunmoinen törmäyskö oli ikkunan särkenyt? Kiikaroin ylöspäin ja aivan oikein, ruutujen välissä näkyi ruskea höyhenmytty. Antskogin lehtopöllökö oli lentänyt lasiin ja kuollut? Ehkä joku viime keväänä rengastetuista poikasista? Tämä olisi hyvä selvittää, mutta ikkuna oli ylhäällä, yli 4 metrin korkeudella.

 

No, jatkoimme matkaa, sillä pöllölle ei ollut mitään tehtävissä. Jokivarren pensaikosta silmiin osui menneen kesän pesä. Olisikohan kenties mustapääkertun? Pesän malli oli kutakuinkin sellainen.    

Sini-Maria tutki oliko pesään jäänyt munia. No, ei ollut. Eikä jokivarressa ollut ainoatakaan koskikaraakaan. Mutta tuntia myöhemmin palasimme särkyneen ikkunan luo  veljeni Jannen ja valtavan pitkien tikapuiden kera. Janne nousi ylös ja koukki pöllön raadon ikkunoiden välistä. Pahasti mädäntynyt pöllö oli hiukan oudon näköinen. Hyvin lyhyet siivet ja pitkä kaula... Kaivoin koivet esiin. Höyhenpeitteiset kyllä, ei renkaita, mutta mitättömät kynnet... päätä ja pyrstöä seuraavaksi esiin... no, ei tämä mikään pöllö ole vaan pyy. Pyy oli pamauttanut itsensä hengiltä vasten ikkunaa. Päätimme tutkimukset tähän.

Talkoohommissa Tuusulanjärven rantamilla

Tammikuisten talkoiden onnistuminen ei ole koskaan kiveen hakattu, mutta eilen sää- lumi- ja jääolosuhteet olivat aika suosiolliset. Seittelin ja Rantamon kosteikkojen risutalkoisiin ilmaantui kymmenen riuskaa tekijää jolla porukalla saatiin aikaiseksi rutkasti näkyvää jälkeä.

Ajatuksenamme oli poistaa korkeampaa kasvillisuutta niin paljon kuin mahdollista kosteikkojen saarilta. Kosteikothan ovat tämän vuosituhannen puolella rakennettuja lampareita, joiden ensisijainen tehtävä on kerätä pelloilta valuvia ravinteita ja siten torjua Tuusulanjärven rehevöitymistä. Kosteikkojen saaret rakennettiin aikanaan ajatuksella, että ne suosisivat pesimäpaikkoina sorsalintuja, kahlaajia ja lokkilintuja. Molemmilla kosteikoilla onkin pesinyt runsaasti kaikenlaista, mutta saarten olosuhteet vaihtuvat nopeasti tiheäksi muodostuneesta kasvillisuudesta johtuen ja jo pari vuotta sitten havaittiin, että kasvillisuuteen on puututtava kovalla kädellä, jos lintuja halutaan suosia. Rantamon kosteikon saaret autioituivat jo useita vuosia sitten, koska hoitotoimia ei tehty. Myöhemmin rakennetun Seittelin tilaan ehdimme puuttua ns. kreivin aikaan vuonna 2013, eli ennen kuin saaret kasvoivat täyteen ja autioituvat. Kesällä 2014 Seittelissä pesi mm. 500-600 paria naurulokkeja, kymmenkunta paria kalatiiroja, meriharakka, rastaskerttunen ja pari paria pikkulokkeja.

Yhdistyksemme Apus ry:n vapaaehtoisten talkoolaisten voimin tartuimme taas eilen oksasaksiin, viikatteisiin, raivaussahaan ja moottorisahaan. Kaikki irtoava raahattiin saarten keskelle risukeoiksi, jotka myöhemmin joko poltetaan tai kuljetetaan pois. Eilen talkoissa ahersivat Jari Helander, Sisko Mikkonen, Reijo Mikkonen, Veli-Matti Nieminen, Tommi Mäkelä, Mika Asikainen, Mikko Louko, Seppo Niiranen, Sini-Maria Tuomivaara ja tämän blogin kirjoittaja. Ensi kesänä katsotaan, että mitä linnut tästä kaikesta tuumivat.

Kuvassa muhkea Rantamon kosteikkosaaren risukasamme. Saarelle jäi runsaasti aluskasvillisuutta, joka saattaa olla epämieluista mm. lokkilinnuille. Keväällä nähdään riittikö perkauksemme vai ei.

Kuvassa Seittelin kosteikon tärkein pesimäsaari, jonka talkooporukka sai siistittyä ihastuttavan matalaan kuntoon! Ei liene epäilystäkään siitä, etteivätkö ainakin naurulokit aloittaisi pesintöjä tällä saarella ensi keväänä.

Madagaskarin matkakertomus valmistui viimein

Eilisiltana sain viimeisteltyä marraskuisen matkamme matkakertomuksen. Olin kuvitellut, että vuoden pimeimpään aikaan olisin tuon kertomuksen tehnyt käden käänteessä, kun ei maastokiireetkään juuri vie aikaa, mutta nyt on ollut kaikkea muuta. No, pidemmittä puheitta, täällä se on:
http://www.bongariliitto.fi/files/7128/Madagaskar_3.11.-15.11.2014_Honkala_J..pdf

Running Coua, juoksukuku, Berenty Reserve.



                                         

Fasaani pulassa!

Tänään, ennen puolta päivää sain puhelun Tuusulasta. Pihamaalta löytyneellä fasaanilla oli asiat huonosti: oli kuulemma iso haava siiven alla ja olo niin pökkyräinen, että sen sai käsin kiinni. Lupasin mennä illalla katsomaan tilannetta. Työpäivän mittaan mietin parikin kertaa, että mitä isolle linnulle voisin tehdä, sillä linnunsäilytystilamme vintillä ovat juuri nyt kovin kylmät (-11 C).

Klo 18 aikoihin minut opastettiin miellyttävän lämpimään kellariin, jonne fasaani oli laitettu lepäilemään. Lattialla oli jyvätarjoomus ja juomavettä. Fasaanikukko löytyi loistevalaisimen päältä istumasta. Antoi ottaa itsensä kiinni helposti - tosin se oli niin ahtaassa paikassa, ettei sillä ollut pakotilaa mihinkään suuntaan. Vasemman siiven alta paljastui noin 5 x 2,5 cm kokoinen paljas haava, joka ei kuitenkaan vuotanut vaan oli hyytymään päin. Suihkutin haavaan Septidiniä rutkasti ja laitoin linnulle renkaan koipeen. Fasu-man oli selvästi reippaassa kunnossa, toipumassa hyvää vauhtia ilmeisesti haukan iskusta (haukka oli nähty tapahtumapaikalla kutakuinkin samanaikaisesti fasun kanssa).

Nyt toivomme parasta: että haava paranee ja ettei höyhenyksen alla ole muita, näkymättömämpiä vammoja. Ja huomiseksi ehdotin fasaanin isännille vapautuspäivää...

Juuri sain kuulla, että Fasu-man vapautettiin tänään 7.1. klo 10.30 lämmenneeseen ulkoilmaan. Oli syönyt ja oli terhakka kaikin puolin. Tontilta oli siinä hötäkässä löytynyt toisen fasaanin jäänteet. Haukka oli hakenut omansa pois. Kaikesta huolimatta toivotamme Fasu-manille pitkää ikää ilmeisen vaarallisessa Tuusulassa!