Linjalaskentaa, lapinpöllöjä ja pikkusirkkuja

Kesäkuussa on aina kovasti tekemistä! On pönttökierroksia, erilaisia seurantapyyntejä, yleistä havainnointia ja jos vaikka mitä. Osa on aina jätettävä pois, kun kaikkea ei vain ehdi. Tänä kesänä palasin vanhan suosikkiteeman äärelle, eli vakiolinjalaskentoihin, ne kun sattuvat olemaan keskeinen osa työtänikin tällä hetkellä. Valitsin Luonnontieteellisen museon vakiolinjoista viisi sellaista linjaa, joista tänä vuonna oli tärkeää saada laskentatiedot. Linjat veivät minut Äänekoskelle, Rautalammille, Kannonkoskelle, Sieviin ja lopuksi Sodankylään, jossa siirryn sopivasti kesäloman viettoon.

Vakiolinjalaskijan leiriapaikat löytyvät useimmiten linjan aloituspisteen läheltä, rauhallisesta ympäristöstä.

Kannonkosken leiri.

 Kannonkosken spa. Tällaiset luonnonkylpylät takaavat vakiolinjalaskijan hygienian.

Vakiolinjoilta lasketut linnut kertovat kukin siitä kuinka linnustollamme menee, sillä tämänvuotisia tuloksia verrataan aiempiin ja näin saadaan käsitys kannanvaihteluista. Vakiolinjan lintulaskija joutuu usein aika erikoisiin paikkoihin ja etenkin paikkoihin, joihin ei kuuna päivänä muuten tulisi mentyä. Niinpä lähes jokaisella reitillä näkyy ja kuuluu jotakin yllättävää. Ja jos ei kyseessä ole lintumaailman ihme, niin ehkä sitten jotakin muuta.

Äänekoskella ilahdutti kuovien ja töyhtöhyyppien runsaus, Rautalammilla samoin. Kannonkoskella tuli tutustuttua hyvin pienen kunnan kuntakeskukseen, josta ei alkuviikon arkipäivänä saanut lämmintä ateriaa, kun kunnan ainoa ravintola oli suljettu. Retkeilijälle se ei tietenkään ollut ongelma, sillä k-marketista ostettu perunasalaattirasia ja tölkillinen olutta ajoi asian ihan hyvin. Sievin peltolakeuksilla hämmensi kiurujen vähälukuisuus ja toisaalta erikoinen metsäjänishavainto (kuva ohessa). Sodankylän Rovalaella sain laskea vakiolinjan lintuja täydellisen tyynenä aamuna, ja kun maisemasta ei koko aamun aikana kuulunut ainoatakaan ihmislähtöistä häiriöääntä, oli luonnonrauha täydellinen. Lintupuolella ilahduttivat kolme hiiripöllöä ja varsin runsaslukuinen taivaanvuohi.

Metsäjänis Sievissä. Löytyi aamutuimaan metsäympäristöstä kiven päältä, aivan tuore. Kenties ilveksen tekosia.

Huuhkajia tänä vuonna ynnä muuta

Kävimme Sini-Marian kanssa viikonlopun alkumetreillä onnekkaalla huuhkajan pesällä. Pesässä oli iloksemme kolme poikasta. Viime vuonna samaan ajankohtaan ajoitetulla käynnillä ihmettelimme tyhjää pesäkuoppaa, jossa merkkien mukaan oli ollut poikasia. Toivottavasti näitä kolmea sisarusta ei kohtaa nyt mikään ihmislähtöinen tuho. Kaikenlaisia hiippareita kun on liikkeellä...
Saapuessamme paikalle lennähti naaras pesältä varsin etäälle. Saimme siis operoida rauhallisin mielin, kun tällä kertaa ei ollut hirmuista uhkaa ilmassa. Poikasista kaksi rengastettiin, mutta kolmas, se pienin, jätettiin renkaatta, sillä koipi oli vielä siksi ohuenpuoleinen. Vajaassa varttitunnissa pesä oli ns. hoidettu ja poistuimme paikalta pakolliset dokumenttikuvat otettuamme.

Viikonlopun muuta ohjelmaa oli harmaapäätikan pesällä käynti. Tikanpoikasten rengastusyrityksestä luovuttiin, sillä poikasten saaminen ulos pesäkolosta osoittautui tikkaongesta huolimatta mahdottomaksi. Muutama järvenpääläinen tuulihaukan pesälaatikko osoittautui asumattomaksi, mutta yhdessä emo hautoi viittä munaa. Tuulihaukka siis pesii Järvenpäässä nyt jo kolmantena perättäisenä vuotena.

Poikanen palautettiin pesäkuoppaan rengastuksen jälkeen, jossa se saman tien sulki silmänsä ja kävi torkkumaan. 

Sini-Maria totesi pöllönpoikasen tuoksuvan hiukkasen pahalta. Johtuisiko raakaravinnosta...