Loppusyksyn tunnelmia

Rengastushommani Tuusulanjärven paikoilla päättyivät tämän syksyn osalta viime viikonloppuun. Lauantaiaamuna kokeilin rastaspyyntiä ja ihan mukavalla tuloksella: 12 mustarastasta tuli, näistä 10 tänä vuonna syntynyt koiraita, 1 tänä vuonna syntynyt naaras ja 1 joskus aiemmin syntynyt koiras. Muuten oli verkoilla hiljaista. Tiaisia liikkui hieman ja vielä tuli viisi pajusirkkua. Valkoselkätikkavaellus on juuri nyt vauhdissa, ja on ehkä voimakkain vuosikymmeniin. Venäjällä on syntynyt lujasti jälkikasvua viime kesänä ja nyt nuoret linnut ovat liikkeellä. Verkkopaikallakin kävi yksi vaseti, mutta eipä hairahtanut verkkoon vaan jatkoi kohti lounasta. Harmitti!
Sunnuntaiaamun strategiaa pohdin pitkään: mennäkö vielä verkoille vai kokeillako pitkään mielessä pyörinyttä hanketta koettaa rengastaa Lassilan tilan pikkuvarpusia jäteviljakasalta. Päädyin jälkimmäiseen uhkayritykseen. Laitoin yhden 6-metrisen verkon kasan yli aamun pimeydessä, toiveena saada kasalla pitkään herkutellut parikymmenpäinen parvi kiinni. Pikkuvarpunen ei ole tyhmä lintu, vaan varovainen ja lisäksi se nukkuu aamulla pitkään. Niinpä sain aloittaa aamun poimimalla verkosta närhen, joka huudoillaan ilmoitti koko kylälle, että verkossa on kamalaa. Tämän jälkeen viljakasan tiaisia jäi verkkoon puolen tusinaa, ennen kuin varovaiset pikkuvarpuset ilmaantuivat haukotellen paikalle ihmettelemään mistä nyt on kyse. Ei puhettakaan, että parvi olisi pölähtänyt verkkoon. Nyt ne tietävät, että viljakasalla on oltava varovainen, eikä sinne kannattane muutamaan viikkoon mennä yrittelemään. Tähän rengastuspainotteiseksi muuttuneeseen blogiin tulee arvatenkin loppuvuoden ja talven mittaan niukasti uutisia, vaan eipä sitä koskaan tiedä... Pöllöhommia täytyy ainakin vielä koettaa ja ehkä tikkaa, jos semmoisia tulee vastaan.

Tuusulan Seittelin kosteikko jäätyi 11.10.2015. Aamulämpö -3 C, verkot menivät huuruun ja konttaan.

Toinen Lassilan tilalta rengastamistani pikkuvarpusista 18.10.2015

Hienoja syyskuun päiviä rengastuspaikalla Tuusulassa

Ihmeen lämpimät ja leppeät syyskuun päivät jatkuvat yhä. Eilen 12.9. lämpömittari näytti aamulla klo 4.30 vaatimattomat + 6 C, mutta jo pian klo 9 jälkeen sai touhuta t-paitasillaan, kuin keskikesällä konsanaan. Tänään 13.9. päästiin miltei samanlaisiin lämpötiloihin. Syyskuun rengastuspäivissä on aina erityinen lataus ilmassa, mikäli säätila on suosiollinen, sillä hyvien rengastussummien lisäksi syyskuun alusta alkaa se muutaman viikon ajanjakso, jolloin rengastuspaikalle saattaa eksyä suurharvinaisuus kaukaa Aasiasta. Nimensä mukaisesti suurharvinaisuus on suurharvinaisuus, eikä takeita sen esiintymiselle ole. Tuusula ei maantieteellisesti sijaitse mitenkään kovin optimaalisessa paikassa suurharvinaisuuden havaitsemiseksi. Tästä on historiallista näyttöä. Mutta, kukaan ei kiellä yrittämästä!
Eilispäivän rengastussumma oli 51, eli ei mitenkään huima luku, mutta ehtipä siinä sopivasti kuvaamaan joitakin yksilöitä, mittaamaan kaikki ja homma oli täysin kiireetöntä. Aivan loistava aamu tunnelmaltaan! Aamun mielenkiintoisimmat rengastukset olivat lapinkirvinen, 2 sinirintaa, pikkulepinkäinen ja hömelö sepelkyyhkynuorukainen jonka koppasin käsin kiinni. Hyönteissyöjiä oli runsaasti liikkeellä, mm. lehto- pensas- ja hernekerttuja yms.

Tänään sunnuntaina 13.9. odotin saman menon jatkuvan, mutta jo klo 7 oli selvää, että lintuaamu jää vaatimattomaksi. Punarinta on hyvä indikaattorilaji: tänään niitä ei aamun ensi tuntina tullut kuin 2 kpl - oli siis ollut heikko muuttoyö, eikä mitään linturyntäystä olisi odotettavissa. Aamun erikoisin oli pikkulintuverkkoon ennen auringonnousua lentänyt kehrääjä. Kehrääjärengastuksen jälkeen istahdin auton takaluukulle hörppimään aamukahvia. Pohjoisen suunnasta lensi kohti kolmen hanhen parvi, jossa yksi iso ja kaksi pienempää samankokoista. Hanhet tekivät kierroksen editseni. Ne halusivat laskeutua peltoon ja kaksi hanhista laskeutuikin. Mutta kolmas oli varovainen, se oli nähnyt minut ja lensi vielä yhden kierroksen editseni - aikuinen tundrahanhi, totesin, ja tällöin se päästi lajityypillisen nenäsointisen kakatuksensa. Se oli varoitus. Kaksi peltoon laskeutunutta nousivat välittömästi siivilleen ja seurasivat tundrahanhea. Nyt kuului metsähanhen kakatus. Sekaparvi siis. Jäin ihmettelemään yksilöiden kokoeroja. Metsähanhenhan piti olla se iso, tundrahanhen pieni, ja tässä parvessa oli kaksi metsähanhea. Klo 12 hanhiasia selvisi, kun näin kolmen hanhen uivan altaalla. Vanha tundrahanhi valkeine otsakilpineen, iso taigametsähanhi ja pieni tundrametsähanhi, kaikki samassa parvessa. Vaan mikä lienee näiden hanhien tarina? Missä kohtasivat ja missä ovat niiden puolisot. Outo parvi.

Tänä vuonna syntynyt kehrääjä Tuusulassa 13.9.2015

Tänään kauden viimeinen SSP

Osa rengastushommistani tuntuu hiukan pakkopullalta. On hommia, joita ei voi lopettaa, kun ne on kerran aloittanut. Jonkunmoinen vastuu olevinaan, vaikka omaa valintaa kaikki tyynni. Kuten alkukesän kiireiseen aikaan ajoittuvat pikkulintujen pönttörengastukset. Ne voisin mielelläni siirtää hanakampiin käsiin. Ei silti, sekin homma on ollut mielenkiintoista ja opettavaista, mutta aikaahan  on vain rajallisesti... Tämän kesän ilmiö on ollut sisämaan seurantapyyntipaikkamme (kotoisesti SSP) tuolla Tuusulanjärven rantamilla. Sinänsä hanke on mielenkiintoinen ja vaihteleva, sillä lajisto ja lintujen ikäluokat muuttuvat pesimäkauden edetessä toukokuun alusta syyskuun alkuun. Pyyntipaikan lajisto on mielenkiintoista vaikka yksilömäärät eivät päätä huimaakaan. Nyt voisikin todeta, että me tyrimme sen itse. Nimittäin itsehän suunnittelimme rengastusalueemme. Kuka siitä käski tehdä noin suuren. Tuntuu siltä, että suurimman osan aamuista saa vaeltaa kurahousut jalassa kainaloon ulottuvassa kasvustossa päästäkseen seuraavalle verkolle, joka on kaukana edessäpäin... Homma on hiukan liikaa suorittamisen oloista ollakseen leppoisaa.

Puukiipijä, tänä vuonna syntynyt, eli 1-kv.

Kauden 2015 viimeinen ruokokerttunen SSP-paikallamme 2.9.2015. Tällä otuksella oli runsaasti rasvaa ja lihasta, joten muuttomatka voi alkaa.

Viime viikolla luin Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehden tuoretta numeroa, jossa rengastaja Ohto Oksanen kirjoitti kokemuksistaan omalla rengastuspaikallaan Artjärvellä. Kaiken kaikkiaan ansiokas kirjoitus, josta esiin ponnahti Ohton kuulema kokemusperäinen kommentti eräältä nimettömäksi jääneeltä rengastajalta: "Parasta SSP:ssä on se, kun se loppuu". Tuo kommentti on jaksanut huvittaa minua jo päiväkausia. Se jotenkin kolahti!

No, ehkä ensi kaudella muunnamme aluettamme hieman kompaktimmaksi. Mutta pikkulinnun pönttötarkastaja on edelleen tervetullut mukaan talkoisiin!

Tämän kauden viimeisen SSP:n linnut olivat muuten tällaiset:

haarapääsky 1, ruokokerttunen 5, punarinta 6, pajusirkku 2, puukiipijä 1, pensaskerttu 1 ja mustapääkerttu 1.

 

Hyönteissyöjät muutolla

Huh huh! On eletty tässä vaikeita aikoja. Nimittäin. Piinaavia ovat olleet monet niistä esteistä, jotka minun ja rengastuspaikan väliin ovat viime viikkoina nousseet. Enpä käy niitä tässä tarkemmin luettelemaan, mutta olisipa hienoa, jos kaikki mahdolliset kokoukset, talkoot, kovat tuulet ja sateet, leipätyöt, auton huollot ja muut sellaiset voitaisiin yhteisellä sopimuksella keskittää tuonne tammi- ja maaliskuun väliselle ajalle. Muu osa vuotta olisi sitten sellaista omatoimiaikaa...

No mutta tänään ponkaisin aamusella ennen konttoriuurastusta vakiopaikallemme tuonne Tuusulanjärven rantaan. Aamu oli tyyni, +12 C (klo 04) ja pilvetön. Sumu oli kevyttä, eikä pensaikko ollut litimärkää. Ja mainio hyönteissyöjien muuttoaamu se olikin. Noin viidessä tunnissa kertyi 65 rengastusta, joista valtaosa nuoria lintuja. Runsain oli ruovikon akrobaatti ruokokerttunen (41 rengastettua), kakkosena pajulintu (11), sitten pensaskerttu (3), hernekerttu (3). Mukavia olivat satakieli ja kultarinta ja pensastasku. Pikkulepinkäisistä en niin välitä, kun näykkivät häijysti, vaan jonkunhan kai niitäkin täytyy rengastaa... onneksi ei yhtä enempää tarvinnut verkosta noukkia.

Seuraava pyyntiaamu saattaa olla viikonloppuna, ainakin sää vaikuttaa lupaavalta, kun sadetta tai kovaa tuulta ei ole luvassa.

Seitteli auringon noustessa.

Nuori kultarinta.

Keskikesän hiljaisuutta lintupaikoilla

Vihdoinkin pääsin mielipuuhani pikkulintujen verkkorengastuksen pariin lauantaina 11.7. ja tänään 13.7. täällä Tuusulanjärven maisemissa. Lauantaiaamuna suuntasin tutulle Seittelin rengastuspaikalle, jossa ajatuksena oli rengastaa pesiviä kerttusia ja pajusirkkuja ja mahdollisesti niiden maastopoikasia. Kovin oli rauhallinen meininki ruovikon laidassa. Lintu ei niin sanotusti liikkunut ja rengastuksia kertyi neljän tunnin yrityksellä vaaatimattomat 11 kpl + 7 kontrollia. Ei ainoatakaan maastopoikasta kohdelajeilta vielä! Lajisto sitä tuttua: ruokokerttusia, pajusirkkuja, sinitiaisen maastopoikue (5). Aamun hauskin oli yhdistyksemme alueella hyvin vähälukuisena pesivän keltavästäräkkinaaraan rengastus. Verkkopaikan lähellä lisäksi koiras lauloi laiskasti pitäen huolta maastopoikasesta.

Keltavästäräkki, naaras, jolla hautomalaikku ja sulkasato aktiivinen mm. pyrstössä.

Tänään 13.7. oli taas vuoroni mennä sisämaan seurantapyyntiin (SSP) tuonne järven rantapöheikköön. Keskikesä on hiljaista aikaa. Peippo ja pajulintu vielä juuri ja juuri jaksoivat laulaa säkeen silloin toisen tällöin. Pensaikon aktiiviisin oli pensaskerttu joka pääseli särmikästä säettään pitkin aamua - liekö uusintapesinnästä kyse? Vesirajan tuntumassa 2-3 pajusirkkua jaksoivat myös laulaa koko aamun. Verkoilla oli rauhallista. Liiankin rauhallista minun makuuni. Päivän saalis 10 rengastusta ja 7 kontrollia:
pensaskerttu 4 r (kaikki nuoria)
ruokokerttunen 2 r (nuoria) 4 k
pajusirkku 1 r (nuori) 2 k (toinen kontrollilinnuista on viime vuonna  + 1kv koiras 19.6.2014 Järvenpäässä rengastettu, ja toinen, naaras viime vuonna 1kv 7.8.2014 Karjaalla rengastettu - nämä olivat vierekkäin verkossa yhtäaikaa, oletettavasti pariskuntana)
peippo1 r
punarinta 1 r (nuori)
metsäkirvinen 1 r
lehtokerttu 1 k

Nuori pajusirkku.

Linjalaskentaa, lapinpöllöjä ja pikkusirkkuja

Kesäkuussa on aina kovasti tekemistä! On pönttökierroksia, erilaisia seurantapyyntejä, yleistä havainnointia ja jos vaikka mitä. Osa on aina jätettävä pois, kun kaikkea ei vain ehdi. Tänä kesänä palasin vanhan suosikkiteeman äärelle, eli vakiolinjalaskentoihin, ne kun sattuvat olemaan keskeinen osa työtänikin tällä hetkellä. Valitsin Luonnontieteellisen museon vakiolinjoista viisi sellaista linjaa, joista tänä vuonna oli tärkeää saada laskentatiedot. Linjat veivät minut Äänekoskelle, Rautalammille, Kannonkoskelle, Sieviin ja lopuksi Sodankylään, jossa siirryn sopivasti kesäloman viettoon.

Vakiolinjalaskijan leiriapaikat löytyvät useimmiten linjan aloituspisteen läheltä, rauhallisesta ympäristöstä.

Kannonkosken leiri.

 Kannonkosken spa. Tällaiset luonnonkylpylät takaavat vakiolinjalaskijan hygienian.

Vakiolinjoilta lasketut linnut kertovat kukin siitä kuinka linnustollamme menee, sillä tämänvuotisia tuloksia verrataan aiempiin ja näin saadaan käsitys kannanvaihteluista. Vakiolinjan lintulaskija joutuu usein aika erikoisiin paikkoihin ja etenkin paikkoihin, joihin ei kuuna päivänä muuten tulisi mentyä. Niinpä lähes jokaisella reitillä näkyy ja kuuluu jotakin yllättävää. Ja jos ei kyseessä ole lintumaailman ihme, niin ehkä sitten jotakin muuta.

Äänekoskella ilahdutti kuovien ja töyhtöhyyppien runsaus, Rautalammilla samoin. Kannonkoskella tuli tutustuttua hyvin pienen kunnan kuntakeskukseen, josta ei alkuviikon arkipäivänä saanut lämmintä ateriaa, kun kunnan ainoa ravintola oli suljettu. Retkeilijälle se ei tietenkään ollut ongelma, sillä k-marketista ostettu perunasalaattirasia ja tölkillinen olutta ajoi asian ihan hyvin. Sievin peltolakeuksilla hämmensi kiurujen vähälukuisuus ja toisaalta erikoinen metsäjänishavainto (kuva ohessa). Sodankylän Rovalaella sain laskea vakiolinjan lintuja täydellisen tyynenä aamuna, ja kun maisemasta ei koko aamun aikana kuulunut ainoatakaan ihmislähtöistä häiriöääntä, oli luonnonrauha täydellinen. Lintupuolella ilahduttivat kolme hiiripöllöä ja varsin runsaslukuinen taivaanvuohi.

Metsäjänis Sievissä. Löytyi aamutuimaan metsäympäristöstä kiven päältä, aivan tuore. Kenties ilveksen tekosia.

Huuhkajia tänä vuonna ynnä muuta

Kävimme Sini-Marian kanssa viikonlopun alkumetreillä onnekkaalla huuhkajan pesällä. Pesässä oli iloksemme kolme poikasta. Viime vuonna samaan ajankohtaan ajoitetulla käynnillä ihmettelimme tyhjää pesäkuoppaa, jossa merkkien mukaan oli ollut poikasia. Toivottavasti näitä kolmea sisarusta ei kohtaa nyt mikään ihmislähtöinen tuho. Kaikenlaisia hiippareita kun on liikkeellä...
Saapuessamme paikalle lennähti naaras pesältä varsin etäälle. Saimme siis operoida rauhallisin mielin, kun tällä kertaa ei ollut hirmuista uhkaa ilmassa. Poikasista kaksi rengastettiin, mutta kolmas, se pienin, jätettiin renkaatta, sillä koipi oli vielä siksi ohuenpuoleinen. Vajaassa varttitunnissa pesä oli ns. hoidettu ja poistuimme paikalta pakolliset dokumenttikuvat otettuamme.

Viikonlopun muuta ohjelmaa oli harmaapäätikan pesällä käynti. Tikanpoikasten rengastusyrityksestä luovuttiin, sillä poikasten saaminen ulos pesäkolosta osoittautui tikkaongesta huolimatta mahdottomaksi. Muutama järvenpääläinen tuulihaukan pesälaatikko osoittautui asumattomaksi, mutta yhdessä emo hautoi viittä munaa. Tuulihaukka siis pesii Järvenpäässä nyt jo kolmantena perättäisenä vuotena.

Poikanen palautettiin pesäkuoppaan rengastuksen jälkeen, jossa se saman tien sulki silmänsä ja kävi torkkumaan. 

Sini-Maria totesi pöllönpoikasen tuoksuvan hiukkasen pahalta. Johtuisiko raakaravinnosta...