Loppusyksyn tunnelmia

Rengastushommani Tuusulanjärven paikoilla päättyivät tämän syksyn osalta viime viikonloppuun. Lauantaiaamuna kokeilin rastaspyyntiä ja ihan mukavalla tuloksella: 12 mustarastasta tuli, näistä 10 tänä vuonna syntynyt koiraita, 1 tänä vuonna syntynyt naaras ja 1 joskus aiemmin syntynyt koiras. Muuten oli verkoilla hiljaista. Tiaisia liikkui hieman ja vielä tuli viisi pajusirkkua. Valkoselkätikkavaellus on juuri nyt vauhdissa, ja on ehkä voimakkain vuosikymmeniin. Venäjällä on syntynyt lujasti jälkikasvua viime kesänä ja nyt nuoret linnut ovat liikkeellä. Verkkopaikallakin kävi yksi vaseti, mutta eipä hairahtanut verkkoon vaan jatkoi kohti lounasta. Harmitti!
Sunnuntaiaamun strategiaa pohdin pitkään: mennäkö vielä verkoille vai kokeillako pitkään mielessä pyörinyttä hanketta koettaa rengastaa Lassilan tilan pikkuvarpusia jäteviljakasalta. Päädyin jälkimmäiseen uhkayritykseen. Laitoin yhden 6-metrisen verkon kasan yli aamun pimeydessä, toiveena saada kasalla pitkään herkutellut parikymmenpäinen parvi kiinni. Pikkuvarpunen ei ole tyhmä lintu, vaan varovainen ja lisäksi se nukkuu aamulla pitkään. Niinpä sain aloittaa aamun poimimalla verkosta närhen, joka huudoillaan ilmoitti koko kylälle, että verkossa on kamalaa. Tämän jälkeen viljakasan tiaisia jäi verkkoon puolen tusinaa, ennen kuin varovaiset pikkuvarpuset ilmaantuivat haukotellen paikalle ihmettelemään mistä nyt on kyse. Ei puhettakaan, että parvi olisi pölähtänyt verkkoon. Nyt ne tietävät, että viljakasalla on oltava varovainen, eikä sinne kannattane muutamaan viikkoon mennä yrittelemään. Tähän rengastuspainotteiseksi muuttuneeseen blogiin tulee arvatenkin loppuvuoden ja talven mittaan niukasti uutisia, vaan eipä sitä koskaan tiedä... Pöllöhommia täytyy ainakin vielä koettaa ja ehkä tikkaa, jos semmoisia tulee vastaan.

Tuusulan Seittelin kosteikko jäätyi 11.10.2015. Aamulämpö -3 C, verkot menivät huuruun ja konttaan.

Toinen Lassilan tilalta rengastamistani pikkuvarpusista 18.10.2015

Hienoja syyskuun päiviä rengastuspaikalla Tuusulassa

Ihmeen lämpimät ja leppeät syyskuun päivät jatkuvat yhä. Eilen 12.9. lämpömittari näytti aamulla klo 4.30 vaatimattomat + 6 C, mutta jo pian klo 9 jälkeen sai touhuta t-paitasillaan, kuin keskikesällä konsanaan. Tänään 13.9. päästiin miltei samanlaisiin lämpötiloihin. Syyskuun rengastuspäivissä on aina erityinen lataus ilmassa, mikäli säätila on suosiollinen, sillä hyvien rengastussummien lisäksi syyskuun alusta alkaa se muutaman viikon ajanjakso, jolloin rengastuspaikalle saattaa eksyä suurharvinaisuus kaukaa Aasiasta. Nimensä mukaisesti suurharvinaisuus on suurharvinaisuus, eikä takeita sen esiintymiselle ole. Tuusula ei maantieteellisesti sijaitse mitenkään kovin optimaalisessa paikassa suurharvinaisuuden havaitsemiseksi. Tästä on historiallista näyttöä. Mutta, kukaan ei kiellä yrittämästä!
Eilispäivän rengastussumma oli 51, eli ei mitenkään huima luku, mutta ehtipä siinä sopivasti kuvaamaan joitakin yksilöitä, mittaamaan kaikki ja homma oli täysin kiireetöntä. Aivan loistava aamu tunnelmaltaan! Aamun mielenkiintoisimmat rengastukset olivat lapinkirvinen, 2 sinirintaa, pikkulepinkäinen ja hömelö sepelkyyhkynuorukainen jonka koppasin käsin kiinni. Hyönteissyöjiä oli runsaasti liikkeellä, mm. lehto- pensas- ja hernekerttuja yms.

Tänään sunnuntaina 13.9. odotin saman menon jatkuvan, mutta jo klo 7 oli selvää, että lintuaamu jää vaatimattomaksi. Punarinta on hyvä indikaattorilaji: tänään niitä ei aamun ensi tuntina tullut kuin 2 kpl - oli siis ollut heikko muuttoyö, eikä mitään linturyntäystä olisi odotettavissa. Aamun erikoisin oli pikkulintuverkkoon ennen auringonnousua lentänyt kehrääjä. Kehrääjärengastuksen jälkeen istahdin auton takaluukulle hörppimään aamukahvia. Pohjoisen suunnasta lensi kohti kolmen hanhen parvi, jossa yksi iso ja kaksi pienempää samankokoista. Hanhet tekivät kierroksen editseni. Ne halusivat laskeutua peltoon ja kaksi hanhista laskeutuikin. Mutta kolmas oli varovainen, se oli nähnyt minut ja lensi vielä yhden kierroksen editseni - aikuinen tundrahanhi, totesin, ja tällöin se päästi lajityypillisen nenäsointisen kakatuksensa. Se oli varoitus. Kaksi peltoon laskeutunutta nousivat välittömästi siivilleen ja seurasivat tundrahanhea. Nyt kuului metsähanhen kakatus. Sekaparvi siis. Jäin ihmettelemään yksilöiden kokoeroja. Metsähanhenhan piti olla se iso, tundrahanhen pieni, ja tässä parvessa oli kaksi metsähanhea. Klo 12 hanhiasia selvisi, kun näin kolmen hanhen uivan altaalla. Vanha tundrahanhi valkeine otsakilpineen, iso taigametsähanhi ja pieni tundrametsähanhi, kaikki samassa parvessa. Vaan mikä lienee näiden hanhien tarina? Missä kohtasivat ja missä ovat niiden puolisot. Outo parvi.

Tänä vuonna syntynyt kehrääjä Tuusulassa 13.9.2015

Tänään kauden viimeinen SSP

Osa rengastushommistani tuntuu hiukan pakkopullalta. On hommia, joita ei voi lopettaa, kun ne on kerran aloittanut. Jonkunmoinen vastuu olevinaan, vaikka omaa valintaa kaikki tyynni. Kuten alkukesän kiireiseen aikaan ajoittuvat pikkulintujen pönttörengastukset. Ne voisin mielelläni siirtää hanakampiin käsiin. Ei silti, sekin homma on ollut mielenkiintoista ja opettavaista, mutta aikaahan  on vain rajallisesti... Tämän kesän ilmiö on ollut sisämaan seurantapyyntipaikkamme (kotoisesti SSP) tuolla Tuusulanjärven rantamilla. Sinänsä hanke on mielenkiintoinen ja vaihteleva, sillä lajisto ja lintujen ikäluokat muuttuvat pesimäkauden edetessä toukokuun alusta syyskuun alkuun. Pyyntipaikan lajisto on mielenkiintoista vaikka yksilömäärät eivät päätä huimaakaan. Nyt voisikin todeta, että me tyrimme sen itse. Nimittäin itsehän suunnittelimme rengastusalueemme. Kuka siitä käski tehdä noin suuren. Tuntuu siltä, että suurimman osan aamuista saa vaeltaa kurahousut jalassa kainaloon ulottuvassa kasvustossa päästäkseen seuraavalle verkolle, joka on kaukana edessäpäin... Homma on hiukan liikaa suorittamisen oloista ollakseen leppoisaa.

Puukiipijä, tänä vuonna syntynyt, eli 1-kv.

Kauden 2015 viimeinen ruokokerttunen SSP-paikallamme 2.9.2015. Tällä otuksella oli runsaasti rasvaa ja lihasta, joten muuttomatka voi alkaa.

Viime viikolla luin Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehden tuoretta numeroa, jossa rengastaja Ohto Oksanen kirjoitti kokemuksistaan omalla rengastuspaikallaan Artjärvellä. Kaiken kaikkiaan ansiokas kirjoitus, josta esiin ponnahti Ohton kuulema kokemusperäinen kommentti eräältä nimettömäksi jääneeltä rengastajalta: "Parasta SSP:ssä on se, kun se loppuu". Tuo kommentti on jaksanut huvittaa minua jo päiväkausia. Se jotenkin kolahti!

No, ehkä ensi kaudella muunnamme aluettamme hieman kompaktimmaksi. Mutta pikkulinnun pönttötarkastaja on edelleen tervetullut mukaan talkoisiin!

Tämän kauden viimeisen SSP:n linnut olivat muuten tällaiset:

haarapääsky 1, ruokokerttunen 5, punarinta 6, pajusirkku 2, puukiipijä 1, pensaskerttu 1 ja mustapääkerttu 1.

 

Hyönteissyöjät muutolla

Huh huh! On eletty tässä vaikeita aikoja. Nimittäin. Piinaavia ovat olleet monet niistä esteistä, jotka minun ja rengastuspaikan väliin ovat viime viikkoina nousseet. Enpä käy niitä tässä tarkemmin luettelemaan, mutta olisipa hienoa, jos kaikki mahdolliset kokoukset, talkoot, kovat tuulet ja sateet, leipätyöt, auton huollot ja muut sellaiset voitaisiin yhteisellä sopimuksella keskittää tuonne tammi- ja maaliskuun väliselle ajalle. Muu osa vuotta olisi sitten sellaista omatoimiaikaa...

No mutta tänään ponkaisin aamusella ennen konttoriuurastusta vakiopaikallemme tuonne Tuusulanjärven rantaan. Aamu oli tyyni, +12 C (klo 04) ja pilvetön. Sumu oli kevyttä, eikä pensaikko ollut litimärkää. Ja mainio hyönteissyöjien muuttoaamu se olikin. Noin viidessä tunnissa kertyi 65 rengastusta, joista valtaosa nuoria lintuja. Runsain oli ruovikon akrobaatti ruokokerttunen (41 rengastettua), kakkosena pajulintu (11), sitten pensaskerttu (3), hernekerttu (3). Mukavia olivat satakieli ja kultarinta ja pensastasku. Pikkulepinkäisistä en niin välitä, kun näykkivät häijysti, vaan jonkunhan kai niitäkin täytyy rengastaa... onneksi ei yhtä enempää tarvinnut verkosta noukkia.

Seuraava pyyntiaamu saattaa olla viikonloppuna, ainakin sää vaikuttaa lupaavalta, kun sadetta tai kovaa tuulta ei ole luvassa.

Seitteli auringon noustessa.

Nuori kultarinta.

Keskikesän hiljaisuutta lintupaikoilla

Vihdoinkin pääsin mielipuuhani pikkulintujen verkkorengastuksen pariin lauantaina 11.7. ja tänään 13.7. täällä Tuusulanjärven maisemissa. Lauantaiaamuna suuntasin tutulle Seittelin rengastuspaikalle, jossa ajatuksena oli rengastaa pesiviä kerttusia ja pajusirkkuja ja mahdollisesti niiden maastopoikasia. Kovin oli rauhallinen meininki ruovikon laidassa. Lintu ei niin sanotusti liikkunut ja rengastuksia kertyi neljän tunnin yrityksellä vaaatimattomat 11 kpl + 7 kontrollia. Ei ainoatakaan maastopoikasta kohdelajeilta vielä! Lajisto sitä tuttua: ruokokerttusia, pajusirkkuja, sinitiaisen maastopoikue (5). Aamun hauskin oli yhdistyksemme alueella hyvin vähälukuisena pesivän keltavästäräkkinaaraan rengastus. Verkkopaikan lähellä lisäksi koiras lauloi laiskasti pitäen huolta maastopoikasesta.

Keltavästäräkki, naaras, jolla hautomalaikku ja sulkasato aktiivinen mm. pyrstössä.

Tänään 13.7. oli taas vuoroni mennä sisämaan seurantapyyntiin (SSP) tuonne järven rantapöheikköön. Keskikesä on hiljaista aikaa. Peippo ja pajulintu vielä juuri ja juuri jaksoivat laulaa säkeen silloin toisen tällöin. Pensaikon aktiiviisin oli pensaskerttu joka pääseli särmikästä säettään pitkin aamua - liekö uusintapesinnästä kyse? Vesirajan tuntumassa 2-3 pajusirkkua jaksoivat myös laulaa koko aamun. Verkoilla oli rauhallista. Liiankin rauhallista minun makuuni. Päivän saalis 10 rengastusta ja 7 kontrollia:
pensaskerttu 4 r (kaikki nuoria)
ruokokerttunen 2 r (nuoria) 4 k
pajusirkku 1 r (nuori) 2 k (toinen kontrollilinnuista on viime vuonna  + 1kv koiras 19.6.2014 Järvenpäässä rengastettu, ja toinen, naaras viime vuonna 1kv 7.8.2014 Karjaalla rengastettu - nämä olivat vierekkäin verkossa yhtäaikaa, oletettavasti pariskuntana)
peippo1 r
punarinta 1 r (nuori)
metsäkirvinen 1 r
lehtokerttu 1 k

Nuori pajusirkku.

Linjalaskentaa, lapinpöllöjä ja pikkusirkkuja

Kesäkuussa on aina kovasti tekemistä! On pönttökierroksia, erilaisia seurantapyyntejä, yleistä havainnointia ja jos vaikka mitä. Osa on aina jätettävä pois, kun kaikkea ei vain ehdi. Tänä kesänä palasin vanhan suosikkiteeman äärelle, eli vakiolinjalaskentoihin, ne kun sattuvat olemaan keskeinen osa työtänikin tällä hetkellä. Valitsin Luonnontieteellisen museon vakiolinjoista viisi sellaista linjaa, joista tänä vuonna oli tärkeää saada laskentatiedot. Linjat veivät minut Äänekoskelle, Rautalammille, Kannonkoskelle, Sieviin ja lopuksi Sodankylään, jossa siirryn sopivasti kesäloman viettoon.

Vakiolinjalaskijan leiriapaikat löytyvät useimmiten linjan aloituspisteen läheltä, rauhallisesta ympäristöstä.

Kannonkosken leiri.

 Kannonkosken spa. Tällaiset luonnonkylpylät takaavat vakiolinjalaskijan hygienian.

Vakiolinjoilta lasketut linnut kertovat kukin siitä kuinka linnustollamme menee, sillä tämänvuotisia tuloksia verrataan aiempiin ja näin saadaan käsitys kannanvaihteluista. Vakiolinjan lintulaskija joutuu usein aika erikoisiin paikkoihin ja etenkin paikkoihin, joihin ei kuuna päivänä muuten tulisi mentyä. Niinpä lähes jokaisella reitillä näkyy ja kuuluu jotakin yllättävää. Ja jos ei kyseessä ole lintumaailman ihme, niin ehkä sitten jotakin muuta.

Äänekoskella ilahdutti kuovien ja töyhtöhyyppien runsaus, Rautalammilla samoin. Kannonkoskella tuli tutustuttua hyvin pienen kunnan kuntakeskukseen, josta ei alkuviikon arkipäivänä saanut lämmintä ateriaa, kun kunnan ainoa ravintola oli suljettu. Retkeilijälle se ei tietenkään ollut ongelma, sillä k-marketista ostettu perunasalaattirasia ja tölkillinen olutta ajoi asian ihan hyvin. Sievin peltolakeuksilla hämmensi kiurujen vähälukuisuus ja toisaalta erikoinen metsäjänishavainto (kuva ohessa). Sodankylän Rovalaella sain laskea vakiolinjan lintuja täydellisen tyynenä aamuna, ja kun maisemasta ei koko aamun aikana kuulunut ainoatakaan ihmislähtöistä häiriöääntä, oli luonnonrauha täydellinen. Lintupuolella ilahduttivat kolme hiiripöllöä ja varsin runsaslukuinen taivaanvuohi.

Metsäjänis Sievissä. Löytyi aamutuimaan metsäympäristöstä kiven päältä, aivan tuore. Kenties ilveksen tekosia.

Huuhkajia tänä vuonna ynnä muuta

Kävimme Sini-Marian kanssa viikonlopun alkumetreillä onnekkaalla huuhkajan pesällä. Pesässä oli iloksemme kolme poikasta. Viime vuonna samaan ajankohtaan ajoitetulla käynnillä ihmettelimme tyhjää pesäkuoppaa, jossa merkkien mukaan oli ollut poikasia. Toivottavasti näitä kolmea sisarusta ei kohtaa nyt mikään ihmislähtöinen tuho. Kaikenlaisia hiippareita kun on liikkeellä...
Saapuessamme paikalle lennähti naaras pesältä varsin etäälle. Saimme siis operoida rauhallisin mielin, kun tällä kertaa ei ollut hirmuista uhkaa ilmassa. Poikasista kaksi rengastettiin, mutta kolmas, se pienin, jätettiin renkaatta, sillä koipi oli vielä siksi ohuenpuoleinen. Vajaassa varttitunnissa pesä oli ns. hoidettu ja poistuimme paikalta pakolliset dokumenttikuvat otettuamme.

Viikonlopun muuta ohjelmaa oli harmaapäätikan pesällä käynti. Tikanpoikasten rengastusyrityksestä luovuttiin, sillä poikasten saaminen ulos pesäkolosta osoittautui tikkaongesta huolimatta mahdottomaksi. Muutama järvenpääläinen tuulihaukan pesälaatikko osoittautui asumattomaksi, mutta yhdessä emo hautoi viittä munaa. Tuulihaukka siis pesii Järvenpäässä nyt jo kolmantena perättäisenä vuotena.

Poikanen palautettiin pesäkuoppaan rengastuksen jälkeen, jossa se saman tien sulki silmänsä ja kävi torkkumaan. 

Sini-Maria totesi pöllönpoikasen tuoksuvan hiukkasen pahalta. Johtuisiko raakaravinnosta...

Munamuseossa

Eilen tein työpaikkani kolleegojen Emma-Sofia Hyytiäisen ja Ilpo Hanskin kanssa tutustumiskäynnin Luonnontietellisen museomme suljetulle osastolle eli munamuseoon. Tämä hengästyttävän hieno museokokoelma ei ole yleisölle avoin, ja siellä vierailu oli pitkittynyt eiliseen saakka, vaikka jo vuosia sitten tuumin, että munamuseo on nähtävä.

Tuli kyllä harras olo huolella ylläpidetyn kokoelman äärellä. Luomus on saanut munat vuosien saatossa yksityisiltä keräilijöiltä, jotka harrastivat asiaa aikana, jolloin munankeruuta ei kyseenalaistettu. Museon puolesta kokoelmaa vaali hiljattain eläkkeelle siirtynyt Torsten Stjernberg, jolle nostan hattua tunnontarkasta työstä.

Museokaapistossa, valolra suojassa, vanulla pehmustetuissa rasioissa kellii tuhansia munia, joiden mittatiedot ja paino on koottu tietokantaan. Mukana on joukko hyvin harvinaisia ja sukupuuttoon kuolleita lajeja, kuten vaikkapa muuttokyyhky ja siivetön ruokki. Tuntui varsin jännittävältä istua hetkeksi Torstenin eli Totin työpöydän ääreen ja mitata ja punnita muutama isokihun muna, jotka on hiljattain toimitettu kokoelmaan.

Munamuseosta löytyy lisätietoja Luomuksen sivuilta:
http://www.luomus.fi/fi/elaintieteelliset-kokoelmat/munakokoelma

Sisäänkäynti munamuseoon

Kalalokin ja ruusulokin munat.

Sisämaan seurantapyyntihommia Tuusulanjärvellä

Sisämaan seurantapyynti on verkkorengastushanke, jolla pyritään saamaan selvää mm. pesintöjen onnistumisesta. Vakioidut pyynnit aloitetaan toukokuun alussa ja niitä jatketaan elokuun loppun noin 10 päivän välein. Perustimme uuden SSP-paikan Sepon kanssa tuonne Tuusulanjärven rantamille, Rantamon kosteikon tuntumaan, Kurjensuolle. Huhtikuun puolella raivasimme kymmenkunta verkkopaikkaa ja eilen sain kunnian "korkata" tämän uuden paikan. Ihan leppoisa aamu siitä tuli. Aamu oli kylmä, jäätä sai tuulilasista raapata ja pitkät kalsarit oli tarpeen aamun tunteina.
Klo 5 mennessä verkot oli avattu ja vetäydyin aamukaffelle autoon. Tuuli oli heikkoa ja aurinko alkoi pian paahtamaan siniseltä taivaalta. Ei mikään muuttoaamu. Punajalkaviklo tyyttäili maisemassa, härkälintu lauloi ja samoin teki heinätavi, jolla saattoi olla naaras hautomassa. Hienoja lintuja!
Klo 10 mennessä oli eka SSP hoidettu. Verkoista tuli 24 lintua, näistä 8 peippoa, 4 pajusirkkua, 4 sinitiaista, 2 talitiaista, 2 punarintaa, 2 mustarastasta, 1 laulurastas ja 1 satakieli, jonka kuva on tuossa alla. Ensi kierroksella hyönteissyöjien osuus lienee huomattavasti suurempi, sillä silloin kevät on jo ihan toisenlaisessa vaiheessa.

Jotkut linnut inhoavat kameraa yli kaiken. Tämä satakieli lukeutui näihin, kunnon profiilikuvaa en saanut vaan tällaisen "vääntyneen" vain.

Pöllöilyä

Vaisuksi näyttää jäävän pöllökevät pöntöissäni, vaikka edelleen on pieni määrä lehtopöllön ja varpuspöllön pönttöjä tarkastamatta. Viime viikolla, tiistain seutuvilla kävin viirupöllön pöntöllä Tuusulassa jossa nyt näyttää pesintä onnistuvan. Pöntöstä lähti emo, ennen kuin haavia saatiin pöntön suulle. Arka yksilö siis. Pöntössä oli kaksi juuri kuoriutunutta poikasta ja yksi muna. Tämä oli hyvä uutinen, sillä edellisen kerran tämä pari on saanut poikasia vuonna 2012 (oletan samaksi pariksi, mutta tietty koiras tai naaras tai molemmatkin ovat voineet vaihtua). Keväällä 2013 munat päätyivät näädän suuhun ja 2014 pöntössä ei ollut munia lainkaan, vaikka pari oli reviirillä. Täytyypä loppuviikolla käydä katsomassa viirun poikasia ja rengastaa, kun alkavat varmaankin olla sitten sopivan kokoisia.

Vapun aika tuli vietettyä Raaseporissa Antskogissa. Ohjelmassa oli simaa, munkkeja, saunomista yms. Juu, ja muutaman pöntön tarkistus. Syksyllä laitoin lehtopöllön reviirille uuden pöntön, noin 500 m päähän viimevuonna asutusta pöntöstä. Katsoimme sen Jannen kanssa ensimmäiseksi. Tuli mentyä pöntölle ns. takki auki asenteella, ja niinpä pöntöstä livahti haavin ulottumattomiin naaraspöllö. Ärsyttävää! Tuskaa lievensi se, että pöntössä oli viisi poikasta. Kolme oli juuri tullut rengastusikään, vaikka silmät olivat vielä kiinni, mutta kaksi pikkuisinta jäi rengastamatta. Reviirin muista kolmesta pöntöstä kaksi oli oravan risuvarastona (poistin) ja kolmas muuten vaan tyhjä. Näillä nurkilla huuteli viirupöllökin pari vuotta sitten sen verran pitkään, että vein kaverille pöntön. Nyt viirua ei ole enää näkynyt tai kuulunut, joten otin pöntön alas. Sehän pitää sijoitella jonnekin...

Lehtopöllön poikanen, silmät vielä ummessa. Siiven pituus 55 mm.

Supertelkän haudontaurakka

Aamuinen räntäsade ei tahtonut rohkaista ulkohommiin lainkaan, vaan kun kevätkiireet tietää, niin enpä viitsinyt jäädä sisätiloihin näin vapaapäivänä. Ohjelmassa oli pöllönpönttökierros. Ajatuksena oli selvittää mahdollisesti asutut pöntöt ja rengastaa emo ja poikaset hieman myöhemmin, sen mukaan miltä pesinnät tänään näyttäisivät. Keski-Uudenmaan myyrätilanteesta minulla oli hapuileva käsitys, jotta myyriä ei juurikaan olisi. Talven olosuhteet olivat myyrille huonot, sillä vetiset ja vähälumiset talvet ovat myyrille myrkkyä. Mutta Vantaalla oli kuulemani mukaan 27.3. rengastetettu iso lehtopöllön poikanen, jonka arvioitu pesästälähtö olisi ollut viikkoa myöhemmin. Tätä taustaa vasten halusin tarkistaa omat pönttöni jo nyt, vähän tavanomaista aiemmin.

Iltapäivään mennessä selvisi, ettei tänään tarkastamissani 14 pöntössä pesi pöllöjä. Sen sijaan pöntön täyttäviä oravan  risukyhäelmiä löytyi, samoin pari telkän pesää. Ensimmäisessä telkän pesässä oli kahdeksan kylmää munaa, peittelemättöminä. Pesintä oli mahdollisesti tuhoutunut. Mutta jälkimmäinen telkän pesä olikin mainio tapaus. Telkkänaaras lähti pöntöstä kun laitoin tikapuut puuta vasten, mutta ei sentään ruiskaissut munien päälle, joita oli 17. Kaikki munat olivat lämpimiä ja selvästi mukana haudonnassa. Varsinainen supermamma! Tavallisimmin telkän munaluku on puolet tästä, joten arvattavasti supermamma on saanut haudottavakseen toisenkin telkkänaaraan munat. Tämä oli siis tilanne 17.4. Reilua kuukautta myöhemmin, 22.5. pesässä oli kuusi kuoriutumatonta ehjää munaa ja kaksi munaa, jotka ilmeisesti minkki oli syönyt. Pöntön katolla oli minkin ulosteen näköinen kiemura. Mahdollisesti pöntöstä on lähteyt 9 poikasta.

Tuossa alakuvassa vielä toisen helmipöllön pönttöni sisältö kankaalle paiskattuna. Siinä on sini- ja talitiaisen siipisulkia sekä pienen pöllön oksennuspalloja, tuommoisia pikkusormen pään kokoisia nokareita. Taitavat olla varpuspöllön masusta nämä.

Pönttöhommia ja rengastusten aloittelua

Alkaisikohan talvi olla takana? Vissiin, kun Tuusulanjärvikin oli suurimmaksi osaksi jäätön jo eilen. Kävin ilta-auringossa kiikaroimassa järvelle. Oli runsaasti vesilintuja (noin 400 sorsaa), mutta pahasti vastavalossa ja väreilyssä, joten jätin lajimääritykset tekemättä. Joo, kevät tarkoittaa sitä, että kohta alkaa taas aikamoinen tohina rengastus- yms. hankkeissa. Sitä kävin jo tänään ennakoimaan...
Olen muutaman viime vuoden aikana laittanut pienen määrän tuulihaukan pesälaatikoita tänne kotinurkille, missä nyt vaan on sopiva ladonseinä ollut tarjolla. Tuulihaukka on ollut pitkään poissa näiltä korkeuksilta, mutta lajin runsastuttua muualla maassa, on haukkoja alkanut riittää tännekin. Useampi huono myyrävuosi ei ole vauhdittanut tuulihaukan paluuta, mutta ehkäpä ensi vuonna tulee useampi pesintä. Tämän vuoden myyrillä, ei ihmeitä taida vielä tapahtua.

Tuusulanjärven rantamilla olen pitkään seurannut optimipaikalla olevaa tuulihaukan pesälaatikkoa. Keväisin ladolla näkee aina 1-2 haukkaa, mutta pesintää en ole pöntöllä nähnyt koskaan. Aamulla päätin lähteä käymään kyseisellä, jonkun muun kiinnittämällä pöntöllä, joka on ollut ladon seinässä ehkäpä jo 15 vuotta. Ladolle tullessani totesin, että onpa korkealla... Tikapuuni riittivät niukin naukin. Pesälaatikko oli käsikopelolla tunnustellen aivan puhdas. Ei pehmusteita. Siinä syy, miksi haukka ei ole pesinyt. Tyhjensin pesään muovipussillisen puuvajan pohjalta kerättyä mujua. Nyt luulisi kelpaavan...

Poistullessani tapasin talon isännän Matti Heikkilän, jonka kanssa vierähti pitkä tovi jutustellessa. Samalla sain tiedon toisestya pesälaatikosta rantaladolla, jonka kävin myös huoltamassa. Nyt olisin valmis lyömään vetoa, että toisessa näistä pesii tulevana kesänä tuulihaukka!

Kotipihaan viritin iltapäivän kuluksi yhden sirkkuverkon pyyntiin kauraruokinnan viereen. Kahdessa tunnissa verkosta tuli aiemmin rengastamani tali- ja sinitiainen, potrassa kunnossa oleva hippiäinen, sekä kaksi keltasirkkukoirasta, toinen 2-kv ja toinen +2-kv, eli viime vuonna ja sitä aiemmin syntyneet sirkut. Molemmat niukassa rasvassa, mitä ihmettelen. Ruokinnan tuntumasta saamani tiaiset kun ovat olleet tosi tukevassa kunnossa, hyväkuntoisina valmiita pesimäkauden koetuksiin. 

Hippiäiskoiras, 2-kv, tuhdissa kunnossa, eli kehossa runsaasti rasvaa.

Turaamista kotipihalla

Kyllä on aneeminen maaliskuu päivä! Tätä sunnuntaita odotin koko loppuviikon, kun sääennuste lupasi +6 ja aurinkoa, eli muuttolintuja. Ei se niin mennyt. Kovaa lounaistuulta, sumua, tihkusadetta, pimeää - tällaista täällä Järvenpäässä on tänään ollut.

Viime keväänä rengastin kotipihan ruokinnalta yhtenä viikonloppuna parisenkymmentä mustarastasta. Nyt mustarastaita näyttää tulleen muutolta, mutta pihamme ei olekaan tänä lumettomana keväänä mustarastaille lainkaan yhtä houkutteleva kuin vuotta aiemmin. Pistin kuitenkin aamusella pari kahlaajakatiskaa ja rastasverkon "töihin". Muutama pulska talitiainen on tullut (joista kaksi viime syksynä rengastamiani) ja kaksi mustarastasta, joista toisen päästin epähuomiossa karkuun.

Ilahduttavakin puoli tässä harmaudessa kuitenkin on. Se nimittäin menee ohi ennemmin tai myöhemmin.

Koska en hoksannut ottaa mustarastaasta kuvaa, niin laitetaanpa tähän somistukseksi palokärjen työstämä kuusenkantokuva tuolta kotipihamme nurkan tuntumasta.

 

Raivaustalkoissa viime lauantaina

Lintuasiaa ei tahdo kertyä näin keskitalven aikaan blogiin asti niin millään. Mutta ei tässä aivan jouten olla oltu. Viime lauantaina kävimme jälleen taisteluun pusikoitumista vastaan. Areenana oli Tuusulanjärven pohjoisin rantaluhta, joka järven säännöstelystä johtuen ja ehkäpä myös hieman epäonnistuneista hoitotoimista johtuen on päässyt kuivumaan liiaksi. Nyt luhta puskee pajua, tervaleppää ja koivua. Näkymät luhdalle rakennetusta lintutornista olivat jo viime kesänä niin huonot, että nyt oli korkea aika tehdä jotain. Lintuyhdistyksemme ja Järvenpään ympäristöyhdistyksen yhteisiin talkoisii osallistui 11 tarmokasta käsiparia ja pöheikkö sai kyytiä.

Kuva alueelta päivän koittaessa klo 9 aikoihin.

Ja toinen kuva klo 13 pintaan samoilta jalansijoilta.

Talvipäivä Antskogissa

Viikonloppua tuli taas vietettyä läntisellä Uudellamaalla, Raaseporissa, Antskogin kylässä. Tänään lähdimme Sini-Marian kanssa koluamaan Antskoginjoen varsia koskikarat mielessämme. Jokivarressa niitä useimpina talvina talvehtii pari kappaletta. Ensin kävimme Antskogin vanhan ruukin ja verkatehtaan kohdalla jokivarressa, mutta hiljaista oli. Kävellessämme huomioni kiinnittyi pitkän makasiinirakennuksen rikkoutuneeseen ikkunaan. Jonkunmoinen törmäyskö oli ikkunan särkenyt? Kiikaroin ylöspäin ja aivan oikein, ruutujen välissä näkyi ruskea höyhenmytty. Antskogin lehtopöllökö oli lentänyt lasiin ja kuollut? Ehkä joku viime keväänä rengastetuista poikasista? Tämä olisi hyvä selvittää, mutta ikkuna oli ylhäällä, yli 4 metrin korkeudella.

 

No, jatkoimme matkaa, sillä pöllölle ei ollut mitään tehtävissä. Jokivarren pensaikosta silmiin osui menneen kesän pesä. Olisikohan kenties mustapääkertun? Pesän malli oli kutakuinkin sellainen.    

Sini-Maria tutki oliko pesään jäänyt munia. No, ei ollut. Eikä jokivarressa ollut ainoatakaan koskikaraakaan. Mutta tuntia myöhemmin palasimme särkyneen ikkunan luo  veljeni Jannen ja valtavan pitkien tikapuiden kera. Janne nousi ylös ja koukki pöllön raadon ikkunoiden välistä. Pahasti mädäntynyt pöllö oli hiukan oudon näköinen. Hyvin lyhyet siivet ja pitkä kaula... Kaivoin koivet esiin. Höyhenpeitteiset kyllä, ei renkaita, mutta mitättömät kynnet... päätä ja pyrstöä seuraavaksi esiin... no, ei tämä mikään pöllö ole vaan pyy. Pyy oli pamauttanut itsensä hengiltä vasten ikkunaa. Päätimme tutkimukset tähän.

Talkoohommissa Tuusulanjärven rantamilla

Tammikuisten talkoiden onnistuminen ei ole koskaan kiveen hakattu, mutta eilen sää- lumi- ja jääolosuhteet olivat aika suosiolliset. Seittelin ja Rantamon kosteikkojen risutalkoisiin ilmaantui kymmenen riuskaa tekijää jolla porukalla saatiin aikaiseksi rutkasti näkyvää jälkeä.

Ajatuksenamme oli poistaa korkeampaa kasvillisuutta niin paljon kuin mahdollista kosteikkojen saarilta. Kosteikothan ovat tämän vuosituhannen puolella rakennettuja lampareita, joiden ensisijainen tehtävä on kerätä pelloilta valuvia ravinteita ja siten torjua Tuusulanjärven rehevöitymistä. Kosteikkojen saaret rakennettiin aikanaan ajatuksella, että ne suosisivat pesimäpaikkoina sorsalintuja, kahlaajia ja lokkilintuja. Molemmilla kosteikoilla onkin pesinyt runsaasti kaikenlaista, mutta saarten olosuhteet vaihtuvat nopeasti tiheäksi muodostuneesta kasvillisuudesta johtuen ja jo pari vuotta sitten havaittiin, että kasvillisuuteen on puututtava kovalla kädellä, jos lintuja halutaan suosia. Rantamon kosteikon saaret autioituivat jo useita vuosia sitten, koska hoitotoimia ei tehty. Myöhemmin rakennetun Seittelin tilaan ehdimme puuttua ns. kreivin aikaan vuonna 2013, eli ennen kuin saaret kasvoivat täyteen ja autioituvat. Kesällä 2014 Seittelissä pesi mm. 500-600 paria naurulokkeja, kymmenkunta paria kalatiiroja, meriharakka, rastaskerttunen ja pari paria pikkulokkeja.

Yhdistyksemme Apus ry:n vapaaehtoisten talkoolaisten voimin tartuimme taas eilen oksasaksiin, viikatteisiin, raivaussahaan ja moottorisahaan. Kaikki irtoava raahattiin saarten keskelle risukeoiksi, jotka myöhemmin joko poltetaan tai kuljetetaan pois. Eilen talkoissa ahersivat Jari Helander, Sisko Mikkonen, Reijo Mikkonen, Veli-Matti Nieminen, Tommi Mäkelä, Mika Asikainen, Mikko Louko, Seppo Niiranen, Sini-Maria Tuomivaara ja tämän blogin kirjoittaja. Ensi kesänä katsotaan, että mitä linnut tästä kaikesta tuumivat.

Kuvassa muhkea Rantamon kosteikkosaaren risukasamme. Saarelle jäi runsaasti aluskasvillisuutta, joka saattaa olla epämieluista mm. lokkilinnuille. Keväällä nähdään riittikö perkauksemme vai ei.

Kuvassa Seittelin kosteikon tärkein pesimäsaari, jonka talkooporukka sai siistittyä ihastuttavan matalaan kuntoon! Ei liene epäilystäkään siitä, etteivätkö ainakin naurulokit aloittaisi pesintöjä tällä saarella ensi keväänä.

Madagaskarin matkakertomus valmistui viimein

Eilisiltana sain viimeisteltyä marraskuisen matkamme matkakertomuksen. Olin kuvitellut, että vuoden pimeimpään aikaan olisin tuon kertomuksen tehnyt käden käänteessä, kun ei maastokiireetkään juuri vie aikaa, mutta nyt on ollut kaikkea muuta. No, pidemmittä puheitta, täällä se on:
http://www.bongariliitto.fi/files/7128/Madagaskar_3.11.-15.11.2014_Honkala_J..pdf

Running Coua, juoksukuku, Berenty Reserve.



                                         

Fasaani pulassa!

Tänään, ennen puolta päivää sain puhelun Tuusulasta. Pihamaalta löytyneellä fasaanilla oli asiat huonosti: oli kuulemma iso haava siiven alla ja olo niin pökkyräinen, että sen sai käsin kiinni. Lupasin mennä illalla katsomaan tilannetta. Työpäivän mittaan mietin parikin kertaa, että mitä isolle linnulle voisin tehdä, sillä linnunsäilytystilamme vintillä ovat juuri nyt kovin kylmät (-11 C).

Klo 18 aikoihin minut opastettiin miellyttävän lämpimään kellariin, jonne fasaani oli laitettu lepäilemään. Lattialla oli jyvätarjoomus ja juomavettä. Fasaanikukko löytyi loistevalaisimen päältä istumasta. Antoi ottaa itsensä kiinni helposti - tosin se oli niin ahtaassa paikassa, ettei sillä ollut pakotilaa mihinkään suuntaan. Vasemman siiven alta paljastui noin 5 x 2,5 cm kokoinen paljas haava, joka ei kuitenkaan vuotanut vaan oli hyytymään päin. Suihkutin haavaan Septidiniä rutkasti ja laitoin linnulle renkaan koipeen. Fasu-man oli selvästi reippaassa kunnossa, toipumassa hyvää vauhtia ilmeisesti haukan iskusta (haukka oli nähty tapahtumapaikalla kutakuinkin samanaikaisesti fasun kanssa).

Nyt toivomme parasta: että haava paranee ja ettei höyhenyksen alla ole muita, näkymättömämpiä vammoja. Ja huomiseksi ehdotin fasaanin isännille vapautuspäivää...

Juuri sain kuulla, että Fasu-man vapautettiin tänään 7.1. klo 10.30 lämmenneeseen ulkoilmaan. Oli syönyt ja oli terhakka kaikin puolin. Tontilta oli siinä hötäkässä löytynyt toisen fasaanin jäänteet. Haukka oli hakenut omansa pois. Kaikesta huolimatta toivotamme Fasu-manille pitkää ikää ilmeisen vaarallisessa Tuusulassa!