Talvilintulaskentaa Fiskarsissa

Päätin jo syksyllä laskea kuluvana talvena vanhan talvilintulaskentareittini linnut. Edellisestä laskennastani tuolla reitillä olikin jo kulunut aikaa lähes kaksikymmentä vuotta. Vanhempani asuivat aikoinaan Pohjan kunnassa, Fiskarsin kylässä, ja perustin sinne tuolloin laskentareitin, jota kiersin muutamana talvena yhteensä 17 kertaa. Vanhempieni muutettua pois Fiskarsista jäi reitin seuranta osaltani kokonaan. No, eilen, 27.12. palasin reitin aloituspisteeseen ja lähdin hitaasti tallustelemaan, kuten silloin kauan sitten, kirpeässä -9 asteen pakkassäässä. Taivas oli aamulla yhdeksän aikoihin pilvetön ja oli aivan tyyntä. Lämpimän syksyn jälkeen tuo -9 asteen pakkanen tuntui kylmältä, vaikka hyvin tiesin, että kyseessä on loppujen lopuksi vain pikku pakkanen.

Jouluaatoksi satanut kevyt lumi oli maassa ja puiden oksilla ja maisema oli sadunomaisen kaunis. Ja lintuja oli runsaasti maastossa, etenkin tänä kaikkien aikojen marjatalvena oli räkättirastaita runsaammin kuin koskaan aiemmin muistini aikana. Räkättien joukosta kuulin myös yhden kulorastaan, joka on yleensä erittäin vähälukuinen talvilintu. Fiskarsin kylällä näin jokivarressa koskikaran ja Tallbackan kylällä toisen. Harmaapäätikka vihelsi ja varpushaukka lensi ylitseni. Jokivarren pajuviidakkossa rätisivät pyrstötiaiset ja Tulilinjan pientaloalueella lennähti koivun oksaan koiraspeippo -  sekin on jäänyt talven viettoon näillä nurkille. Ainoatakaan varpusta en nähnyt, vaikka pientaloalue näytti aivan samalta kuin silloin joskus. Kaiken kaikkiaan aika on kohdellut reittini metsiä ja muuta maisemaa lempeästi, sillä mitään isoja muutoksia en havainnut. Tammen istutustaimikko on nyt laskettava metsäksi ja jossain oli pienehkö hakkuuala, mutta muuten oli reitti ennallaan.

Täytyypä kaivaa vanhat reittimuistiinpanot esiin  ja katsoa kuinka paljon lajisto on muuttunut - sellainen nimittäin on tuntuma, että muutoksia on tapahtunut runsaasti. Eilisellä kierroksella näin 28 lajia. Ehkäpä lähipäivinä vertaan eilisiä laji- ja lukumääriä historiallisiin...

Talvipäivän kirkkautta Raaseporin Fiskarsissa 27.12.2014.

Madagascarilla marraskuussa

Marraskuun alkupuolisko tuli vietettyä Madagascarin saaren monimuotoisuutta ihastellen. Sain kunnian toimia matkanjohtajana seitsemälle kokeneelle maailmanmatkaajalle tehdessämme kierroksen jättisaaren eteläpuoliskon suojelualueille. Tässä reittimme siitä mahdollisesti kiinnostuneille: Antananarivo, Andasibe, Ranomafana, Isalo, Zombitse, Toliara, Ifaty, Berenty ja lopuksi lentäen takaisin Antananarivoon.
Marraskuussa eteläisellä pallonpuoliskolla on kevät ja niinpä näimme runsaasti pesiviä lintuja ja reviirilaulua kuului kaikkialla. Madagascarin lintulajien määrä on saaren eristyneisyydestä johtuen suhteellisen pieni, sillä pesimälajeja on hieman vähemmän kuin Suomessa, noin 220. Näistä puolet on endeemejä (kotoperäisiä), eli niitä ei tavata missään muualla maailmassa. Matkamme lajilistalle kertyi noin 153 lintulajia, joista endeemejä oli kaksi kolmasosaa. Näimme siis runsaasti lintuja, joita ei voi nähdä missään muualla.
Madagascar on tunnettu myös makeista, noista pörröisistä nisäkkäistä, joita saarella elää noin 100 eri lajia ja juu, näitäkään ei elä missään muualla. Madagascar on kaiken kaikkiaan siis varsin erikoisten otusten tyyssija. Ja tässä en edes ota puheeksi niitä eläimiä ja lintuja jotka ovat Madagascarilta kadonneet ihmisen myötä - ne ne outoja ovat olleet...

Y

Kameleontti (ylin), Verreaux´s Sifaka ja Giant Coua eli jättikuku.

Kameraa kokeilemassa

Lintukuvauksen hankaluudet tietää jokainen asiaa joskus kokeillut... lintu on miltei aina liian kaukana tai liian ylhäällä, tai sitten se on huonossa valossa. Erittäin usein linnun ja kuvaajan välissä on risuja, jotka sekä pilaavat kuvan että hankaloittavat tarkennusta. Ihan kuin kaikessa edellämainitussa ei olisi tarpeeksi estettä kuvan syntymiseen on vielä pari lisävaikeuttajaa onnistunutta kuvaa estämässä. Ensimmäinen on tietysti kuvaaja itse. Ainakin minulle käy usein niin, että kameran asetukset ovat jääneet palauttamatta tuttuihin perusasetuksiin ja ovat siis sopimattomat käsillä olevaa kuvaustilannetta varten. Vaikka säätäminen käy usein sekunnin murto-osassa, saattaa se kuitenkin merkitä hukattua tilaisuutta. Sitten on vielä kamera itse. Sehän ei pysy vuodesta toiseen samanlaisena dokumentoivana laitteena, vaan on altis menettämään "skarppiutensa" jolloin laite on toimitettava huoltoon säädettäväksi.

Koska edessä häämöttää lintumatka ulkomaille, päätiin käydä pikaisesti testaamassa kameraani viikkoa ennen lähtöä. Jos korjattavaa olisi, niin ennen matkaa ei olisi kyllä mitään tehtävissä, mutta tietäisinpä ainakin missä mennään. Lisäksi päätin harjoitella salamakuvausta, sillä sitä olen tehnyt hyvin vähän ja edessä on sademetsän hämyssä hiippailevien lintujen jahtaamista. Järvenpään Tervanokka on hyvä kokeilupaikka, sillä alueella on lähes ympäri vuoden pelottomia lintuja, joiden kanssa voi harjoitella.

Ensin harjoittelin sinisorsien kanssa.

Ja sitten naakkojen. Pienen harjoittelun (noin 50 ruutua) jälkeen löysin salamaan sopivat asetukset, siis sellaiset jotka eivät pilaa kuvaa ihan totaalisesti. Sekä sorsa- että naakkakuva onnistuivat minusta riittävän hyvin. Ei muuta kuin kohti Madagascaria! (josta en pysty tätä blogia päivittämään).

Viimeiset rengastukset Tuusulanjärvellä

Sunnuntaiaamu kirkastui hyvin hitaasti. Aamu oli tyyni ja sumuinen. Vielä klo 10 kymmenen aikoihin näkyvyyttä oli vain viitisen sataa metriä. Sumu ei sovi Tuusulanjärven rengastuksiin lainkaan, sillä sumu on aina sakeimmillaan järvellä ja rantaniityillä. Kun pelloilla ilma jo kirkastuu, makaa sumu vielä niittyjen yllä. Muutolla olevat linnut kiertävät sumun ja rengastuspaikalla on hiljaista. Näin se meni sunnuntainakin. Aamun tulos oli 26 rengastusta ja 1 kontrolli. Punarintoja, pajusirkkuja, talitiaisia, keltasirkkuja ja pari vihervarpusta. Puskissa liikkui vielä pajulintu ja sinirinta. Mukavan rauhallinen aamu kahvitella ja katsella rauhassa ympärilleen!

Vihervarpunen, 1-kv koiras.

Keltasirkku, +1-kv koiras, eli ennen vuotta 2014 syntynyt. Tämä keltasirkku oli vuoden viimeinen lintu tältä rengastuspaikalta, sillä lähiaikoina muut puuhat sitovat niin, ettei tänne rannalle millään jouda. Ehkä taas ensi kesäkaudella...

Länsirannikolla kunnon linturetkellä (Phylloscopus-festivaalit 2014!)

Monena syksynä olemme menneet kaveriporukalla Kristiinankaupungin seutuville syysretkelle. Tämä vuosi ei ollut poikkeus. Katajan Mikko, joka on ryhmämme organisaattori, venekuski, optiikkatietäjä ja maan mainio seuraveikko, nimesi lokakuisen viikonloppumme jokunen vuosi sitten Phylloscopus-festivaaliksi. Ajatuksenaan kai oli, että tuohon aikaan vuodesta länsirannikolla näkisimme runsaasti harvinaisia itäisiä Phylloscopus-suvun uunilintuja ja se olisi sitten yhtä juhlaa ja festivaalia. Kaunis ajatus!
Tänä vuonna meitä oli viisi: yllämainittu Mikko, Vickholmin Joppe, Uppan eli Andreas Uppstu ja Heiskanen eli Kimmo Heiskanen. Ajanjaksolla 2.- 5.10. sää oli todella lempeä. Päivälämmöt nousivat +14 asteeseen ja yöt jäähtyivät vain hiukan alle + 10 asteen. Tuuli oli lähinnä kaakosta. Olosuhteet olivat siis loistavat harvinaisten lintujen saapua Kristiinankaupungin saariin Domarkobbenille ja Trutklobbarnalle, joilla havainnoimme nuo päivät. Lintuja oli hienosti liikkeellä: parhaana päivänä näimme 31 kihua joista toistakymmentä määritettyjä levepyrstökihuja, muutohaukka muutti, samoin 2 pikkusirkkua ja kosolti tiaisia, hippiäisiä ja vihervarpusia. Suursäätilassa taisi olla kuitenkin jotakin hiukan pielessä, sillä ne harvinaisuudet jäivät puuttumaan (jälleen) ja Phylloscopuksiakin oli niukasti. Kaikki lajilleen tunnistetut olivat kotoisia tiltaltteja...

Pikkulintujen rengastukset jatkuvat...

Jo puolentoista viikon ajan olen tuuminut, että ihan  kohta kausi on ohi ja rengastukset järvenrantapuskissa päättyvät. Kausihan päättyy siihen, että lintujen tulo lakkaa, eikä rengastuspaikalla ole enää muuta hommaa kuin termarikahvin hörppiminen. No, muutama verkkainen aamu on tullut jo koettua, eikä toivottua harvinaisuuttakaan ole osunut kohdalla, joten ajatukset ovat jo osittain siirtyilleet ensi kauteen... Mutta tänään oli taas säpinää puskassa, vaikka kestosuosikkini ruokokerttunen onkin jo matkannut Afrikkaan. Aamun mittaan rengastimme Sepon kanssa 118 lintua, mikä on kauden ennätys. Rengastuspaikallemme ilmaantui mukavasti pajusirkkuja (34 rengastusta) ja pari pikkuparvea vihervarpusia erehtyi myös ulottuvillemme (43 rengastusta). Muita päivän lajeja olivat mm. mustapääkerttu (1), punarinta (16) ja hemppo (1). Hemppoja rengastetaan Suomessa vähän, sillä avomaiden lintuina ne eivät helposti käy pensaikkojen verkkolinjoilla. Tuossa alla on kauden ainoa hemppomme, nuori naaras.
Jaa, joo, ajattelin mennä taas huomisaamuna ennen töitä katsomaan, että liikkuuko lintu...

Hrrrr, kylmä aamu Tuusulanjärvellä

Menin tuntia ennen auringonnousua Tuusulanjärven rengastuspaikallemme virittelemään verkkoja. Kylmää usvaa leijui maisemassa ja lämpämittari näytti + 3 C. Hanskat piti vetää käteen, jotta näpit eivät täysin kohmettuisi. Taivas oli pilvetön ja vedenpinta aivan liikkumaton. Hieno aamu kaiken kaikkiaan. Kesälinnut vähenevät hiljalleen. Tänään oli verkkopaikoilla enää neljä ruokokerttusta. Taivaalla lenteli etelän suuntiin peippoja, järripeippoja ja metsäkirvisiä. Laulurastaan tiksautuksia kuuli tuon tuostakin. Rengastusmielessä aamu ei ollut ikimuistoinen, sillä lintuja tuli niukanpuoleisesti, vain 27 rengastusta ja lajitkin olivat tavanomaisia, mutta tuossa verkkaisessa touhuilussa oli tänään jotain todella mukavaa ja mieltä rauhoittavaa.

Sirkkulinnut ovat lähellä sydäntäni, en tiedä miksi, mutta niin vain on. No, ilokseni sain poimia verkosta komean koiraskeltasirkun ja 7 pajusirkkua. En tullut ottaneeksi niistä kuvia, mutta päivänkoitosta otin allaolevan kuvan.

Lintutornissa Laajalahdella

On aikaa, kun viimeksi on tullut käytyä ihan perinteisellä linturetkellä. Siis semmoisella, että on kaukoputki olalla ja kohteena on perinteinen lintupaikka, jota tarkkaillaan lintutornista. Huomaan, että nykyisissä lintuhommissani tehdään nykyään aina jotakin muuta, kuin vain katsellaan lintuja.

No, eilen sunnuntaina oli uskomattoman hieno alkusyksyn päivä. Oli aurinkoista, tuuli heikkoa jostain eteläisestä suunnasta ja lämpöä iltapäivän puolella noin + 20 C.  Repussa oli eväät ja Espoon Laajalahdelle Sini-Marian kanssa tullessamme, oli nälkä aivan hirveä. Piti löytää istumapaikka, jotta syöminen olisi miellyttävää. Tallustimme Maarin tornin ohi, sillä torni pullisteli lintukansaa. Kai siellä pitkospuiden varrella joku istumapaikka nykyään on? Vuonna 2006 kartoitin Laajalahden pesimälinnustoa. Silloin tuli rämmittyä kaikki ruovikot läpi kolmeen kertaan ja laskettua vielä vesilinnut erilliskäynneillä. Mutta pitkospuiden varren istumapaikoista ei ollut muistikuvaa. Ja eilen se selvisi - ei siellä penkkejä ole. Niinpä asetuimme polun viereen jonkunmoiselle kivelle ja hoitui se myöhäislounas siinäkin. Mutta hiukan ois parantamisen varaa alueen varustetasossa...

Mjoo, ruokailun jälkeen suuntasimme torniin. Paikalla oli tuttuja ja tuntemattomia lintuihmisiä ja kova kuhina tehtyjen havaintojen tiimoilta. Punajalkahaukka ja niittysuohaukka olivat muuttaneet aiemmin ja odotuksissa oli tietty joku vielä kovempi laji. Muralle muokattu rantaluhta, eli tällä hetkellä liete, on vetovoimainen. Tuhat valkoposkihanhea, kymmeniä töyhtöhyyppiä, suokukkoja, taivaanvuohia, kapustarinta ym ruokailivat lietteellä. Vesialueella mukavasti nokikanoja, harmaasorsia, taveja, lapasorsia ym. On se mahtava lintupaikka!

Aamun pikapyrähdys

Lounainen lämmin ilmavirtaus on nyt jatkunut joitakin päiviä ja säätyyppi on ollut varsin samanlainen koko viikon. Tuuli on öisin ja aamuisin ollut heikkoa ja useimmat yöt ovat olleet lämpimiä. Hallaa ei ole ollut koko maassa. Niinpä en tänään odottanut oikein minkäänlaista lintuaamua tulevaksi, mutta meninpä kuitenkin rengastuspaikallemme Tuusulanjärvelle. Ja alku olikin vaisu, vain muutama punarinta tuli verkoille aamun ensi tuntina. Klo 7 tienoissa kuitenkin kaikki puskien pikkulinnut tuntuivat lähtevän samanaikaisesti liikkeelle ja paikalla oli aika vilinä.
Valtalajina oli edelleen ruokokerttunen ja kakkosena pajulintu. Kaksi nuorta sinirintaa olivat tukevassa kunnossa, sillä molemmilla oli vatsanpeitteessä runsaasti rasvaa (rasvakoodi 4). Aamun mukavin oli nuori pensassirkkalintu, sekin pitkälle muutolle hyvin varustautuneena, rasvaa 0-5 asteikolla 4:n arvoisesti.

Pensassirkkalintu takaa, alta.

Pensassirkkalintu sivulta.

Syksyä ei voi estää!

Tänään talsimme Tuusulanjärven verkkolinjoilla Sepon kanssa. Syksystä muistutti lapinkirvisen lentoääni ja verkosta poimittu nuori sinirinta. Lapin linnut ovat täällä nyt, se on merkki siitä, että kohta sää alkaa jäähtymään. Muuten meno lintupuskissa oli tavanomaista, sillä valtalajina oli edelleen kesäinen ruokokerttunen, tuo dynaaminen ruovikoiden voimistelija!

Tässä syksyn ensimmäinen sinirinta, hailakka naaras.

Vihdoinkin sateeton maastoaamu!

Kärsimättömiä päiviä on tullut elettyä tässä viime aikoina, sillä pikkulintujen rangastuspaikkamme Tuusulanjärven rannalla on aktiivisesti mielessä, mutta pyyntihommiin en ole päässyt. Joko esteenä ovat olleet suku, perhe ja ystävät, työ tai matalapaineinen säätila joka on tuonut sateita aivan liikaa Etelä-Suomen ylle. Edellinen pikakäyntini rengastuspaikalle oli 20.8. (valju, sateinen aamu), mutta tänään vihdoin pääsin täyttämään vajetta sielussani.

Sääennuste lupasi illalla klo 21 aikaan aamuksi kahden pisaran sadetta 70 % todennäköisyydellä ja kaupan päälle 12 m/s N-puolen tuulta. Tätä uhmaten saavuin tapahtumapaikalle klo 5.00. Tuuli oli heikkoa N-puolelta, mutta sade oli kuivahtanut kokoon yön tunteina. Virittelin kuusi verkkoa asemiin. Tuli perusaamu: 27 rengastusta, joista 18 ruokokerttusia ja 2 rytikerttusia. Lisänä muutama pajulintu, pajusirkku, pari kerttua ja laulurastas. Klo 8 päätin että on aika lähteä oikeisiin töihin ja se oli siinä. Nyt tuntuu paremmalta, pääsin tekemään sitä mistä pidän. Ja sääennuste lupaa kuivempaa säätilaa viikonlopuksi, hienoa!

Pikkulintuja edelleen rengastellen Tuusulanjärvellä

Olemme jatkaneet pikkulintujen rengastushanketta Tuusulanjärven rantamilla edelleen kolleegani Sepon kanssa. Rengastuspaikalle on pyritty menemään päivittäin, mutta ajoittain työ- ja muu elämä estävät tämän toiminnan kiusallisella tavalla! Tuloksemme ovat olleet vaihtelevia, sillä lintujen muuttoaktiivisuus vaihtelee päivästä toiseen ja ilman näkyvää, tai muuten helposti ymmärrettävää syytä. Heikoimpina aamuina rengastussumma on jäänyt kymmenen linnun tienoille, kun parhaina aamuina luku on ollut viisinkertainen. Rengastuspaikkamme ei taida olla tarpeen vetovoimainen lintujen näkökulmasta, sillä lukumme jäävät huomattavasti pienemmiksi, kuin mitä Sepon aiemmassa hankkeessa Järvenpään Linturannassa, jossa päivittäiset rengastussummat olivat osapuilleen kolminkertaiset. Tällä hetkellä Linturannan alue on pysyvä SSP-rengastuskohde (sisämaan seurantapyynti), joten emme voi mennä alueelle omine rengastushankkeinemme.

Rengastuspaikkamme runsaimmin rengastettu laji on tällä hetkellä ruokokerttunen. Vanhat linnut ovat enimmäkseen jo lähteneet. 16.8. rengastettiin 20 kpl ruokokerttusta, kaikki tänä vuonna syntyneitä, eikä ainoatakaan vanhaa ruokokerttusta näkynyt. Samana päivänä hernekerttuja oli mukavasti liikkeellä: 2 vanhaa ja 5 nuorta. Muita tuon päivän lajeja olivat pikkulepinkäinen (5), pikkuvarpunen (3) ja pajulintu (9). Myös kaksi nuorta rytikerttusta sai renkaan koipeen.

Tänään 18.8. olin rengastuspaikalla klo 4.30 avaamassa verkkoja, mutta ennustettu sade saapui kolme tuntia etuajassa ja homma oli keskeytettävä heti alkuun. Ei auta kuin yrittää taas pian uudestaan!

Tässä muutama tilannekuva.

Tämä nuori rastaskerttunen tuli kontrolloitua 13.8. Seppo rengasti tämän linnun 1.8., joten se on viipyillyt alueella pitkään. Siipi oli täysmittainen, mutta rasvavarannot vielä niukat, joten valmiuksia pitkään muuttoon ei vielä kontrollipäivänä ollut.

Tässä nuori kultarinta.

Ja tuossa alla toistaiseksi syksyn harvinaisin lintu, nuori kirjokerttu. Uskoisin, että laji on jokasyksyinen läpimuuttaja alueellamme. Rengastustoiminnan vähäisyydestä johtuen laji vain jää huomaamatta. 1980- ja 1990-luvuilla Seppo, Jari Korhonen, Pauli Järvinen  ja Matti Lehti rengastivat Tuusulanjärven rantamilta 18 kirjokerttua (Tuusulassa 5 ja Järvenpäässä 13), mutta laji oli tuohon aikaan tosin nykyistä huomattavasti runsaampi pesimälintu.

Pikkulintujen rengastustouhut jatkuvat

Olemme ahertaneet pikkulintujen verkkopyynnissä Tuusulassa useimpina aamuina viimeisen 1,5 viikon aikana. Seppo on ollut ehtivämpi ja päässyt useammin maastoon. Tuloksemme eivät ole millään muotoa järisyttäviä, sillä lajisto on ollut melko tavanomaista ja päivittäiset rengastussummat ovat olleet hyvin maltillisia. Vilkkaimpana aamuna rengastussumma on hätyytellyt 50 linnun rajaa, mutta useimmiten ollaan liikuttu 20-30 rengastuksen vaiheilla aamua kohden. Minulle tuokin sopii, sillä kiireestä en niin välitä, eikä huipputulosta tarvitse tehdä. Ajatuksenamme on hakea parhaita verkkopaikkoja myöhemmin perustettavaa seurantapyyntiä varten. Syksyn mittaan sitten nähdään, että mitä tässä kannattaa tehdä...

Runsain rengastuslaji on viime päivinä ollut ruokokerttunen. Joukossa on vielä jonkin verran vanhoja lintuja, mutta tämän vuoden nuorukaiset ovat enemmistönä. Muita yleisiä lintuja ovat olleet hernekerttu, pensaskerttu, lehtokerttu, pajusirkku ja pajulintu. Ryti-, luhta- ja viitakerttusia on myös kulkenut verkkojemme kautta lähes päivittäin. Eilisaamuna kokeilin tulevalla sirkkupyyntipaikalla verkkolinjojen toimivuutta. Hiljaista oli, eikä ainoatakaan sirkkua vielä näkynyt, mikä oli tietysti ajankohdan huomioiden odotettuakin. Alla kuvissa on vähän isompi sirkku. Ponteva tapaus. Sain pistää hiukka laastaria sormiin rengastuksen päätteeksi.

Tässä toisessa kuvassa näkyy pyrstön poikkeuksellinen juovitus.

Pikkulintuja rengastellen

Pitkin kesää oli puhetta Sepon kanssa, että Tuusulan Seittelissä pitäisi kokeilla kahlaajien rengastamista tarkoitusta varten rakentamillamme katiskoilla. Homma ei ole edennyt. On ollut kuuma ja rannat ovat vaikeannäköiset, sillä niittää pitäisi ja kuokkia maan pinta vetiselle muralle. Lähinnä olemme suunnitelleet ja jahkailleet ja sitten ovat muut hommat vieneet tarvittavan ajan. Näinhän se usein menee. Helpompaa on ollut laittaa kovalle maalle muutama verkkopaikka pikkulintujen verkkopyyntiä varten. Näiden piti olla oheistoimintaa katiskapyynnin rinnalla. No, ehkä ne katiskat vielä saadaan sinne vesirajaan nököttämään.  

Seppo on käynyt paikalla parina aamuna rengastelemassa ja tänään ehdin itse paikalle toista kertaa. Aamulla klo 5 oli aivan tyyntä ja ilman lämpötila oli +19 C. Leppoisaa! Lintuja oli ehkä tästä johtuen melko vähän liikkeellä. Rengastettua tuli 7 ruokokerttusta (näistä 6 tämän vuoden poikasia), 3 pajusirkkua (kaikki nuoria), muutama lehto-, pensas- ja hernekerttu, talitiainen ja 1 viitakerttunen. Aamun hauskimmat olivat punavarpunen, jonka nokassa oli kovasti puhtia sen napatessa sormen selästä kiinni ja käenpiika, joka näytti huonosti tehdyltä pölyhuiskalta, sillä otus oli aikamoisessa sulkasadossa.

Tässä muutama kuva tältä aamulta:

19.7. - 20.7.2014 Ruisrääkkiä haavilla

Viikonlopun valoisat tunnit tuhraantuivat remonttihommiin sun muuhun ja tilanne alkoi näyttää lauantaina iltapäivällä jo huolestuttavalta. Emme taida päästä maastoon lainkaan. Sini-Marian loistoidea oli lähteä kuuntelemaan yölintuja. Mäntsälän suunnalla ahkerasti retkeilevän Jukka Laihon Tiira-ilmoitusten mukaan sillä suunnalla on runsaasti ruisrääkkiä. En tunne Mäntsälää kovinkaan hyvin, joten suuntasimme sinne vähän tutummalle alueelle, Keravanjärventien varteen. Täällä Keravanjoki halkoo laajanpuoleista peltoaukeaa ja maisema oli perinteisen kaunis lähes pilvettömänä hämärtyvänä heinäkuun iltana.

Ajatuksenani oli koettaa reviirilaulavan ruisrääkän haavipyydystystä rengastusta varten. Käytännössä homman pitäisi toimia siten, että ruisrääkkä houkutellaan äänen avulla aivan lähelle ja liikkumattomana pysyttelevä haavihenkilö kaataa pystyssä olevan haavin rääkän päälle. Kuulostaa käsittämättömän yksinkertaiselta!

Saavuimme Keravanjärventien pelloille pian klo 23 jälkeen ja ensimmäinen ruisrääkkä kuultiin saman tien melko kaukaa pellolta. Seuraava rääkkä oli lähellä, juuri niitetyn sängen ja niittämättömän rajalla. Asetuin haavi tanassa maahan istumaan ja koetin olla liikkumatta. Houkutusääni sai rääkän lentämään sivulleni, noin 25 metrin päähän, mistä se tuijotti minua, arvattavasti syvästi epäluuloisena. Muutaman laulunuotin päästettyään se totesi, että meikäläisen yritys on ala-arvoinen ja lensi editseni sinne missä oli alunperinkin. Jaahas, kohti seuraavaa... Ajelimme hitaanpuoleisesti eteenpäin ja pidimme kirjaa havaituista rääkistä. Koetimme löytää tien lähellä raksuttavan yksilön uutta haavikokeilua varten. Seuraava lintu oli ilmeisesti liian kaukana, sillä se ei tainnut liikahtaa tuumaakaan meitä kohti. Suurin osa rääkistä oli viljapellossa, jonne ei ollut mitään syytä lähteä kasvustoa sotkemaan. Ei tämä nyt niin kovin helppoa olekaan!

Peltoalueen viimeisellä pysähdyspaikalla nousimme autosta ja etuoikealla laulaa putputti viiriäinen! Olipa hauska yllätys. Kovin harvoin näitä on tullut vastaan. Ruisrääkkien lukumääräksi saimme 12 noin 5 km matkalla. Näin jälkeenpäin tuumien tuntuu siltä, että alueella on varmasti enemmän rääkkiä. Polkupyörällä liikkumalla ja tihein pysähdyksin olisi luku varmasti ollut suurempi.
Ajelimme takaisin pellon toista laitaa ja kuulimme arvaukseni mukaan vielä muutaman uuden rääkän, mutta niiden erottaminen jo havaituista tuntui mahdottomalta. Vielä kokeilimme haavihommaa kertaalleen, mutta rääkkä pysytteli kaukana.

Suuntasimme kotia kohti, mutta päätimme kuunnella vielä kotinurkilla Ristikydön seudun rääkät. No, täältä löytyi kesantopellosta innokkaasti raksuttava kaveri ja aivan tien vierestä. Menin haavi tanassa maahan ja laitoin houkutusäänen soimaan. Rääkkä suorastaan syöksyi paikalle, se hyöri ja pyöri ympärilläni ja törmäsi kahdesti jalkaani, mutta ongelma oli nyt se, että se oli liian lähellä! Haavi oli liian iso ja kömpelö ja rääkkä tuossa aivan vieressä, mutta tavoittamattomissa. Huvittava tilanne! Muutaman minuutin jälkeen jätimme hänet rauhaan ja lähdimme nukkuhommiin.

17.7.2014 Laulukausi alkaa olla ohi

Pesintöjen jälkeen joidenkin varpuslintujen koiraat mielivät vielä uusintapesintää ja asiasta tiedotetaan laulaen (rastaat, tiaiset, ruokokerttunen, kiuru). Osa puolustanee laulullaan vain kesäaikaista reviiriään, vaikka eivät uusintapesintää teekään. Heinäkuun alussa laulavat peipot kuuluvat tähän ryhmään. Viime viikon lopulle asti (11.7) kuulin aamuisin työmatkallani aina muutaman laulajan (keltasirkku, kiuru ym), mutta tämän viikon ainoaksi jäi kuusitiainen, joka alkuviikolla piiskutti innokkaasti pönttömetsässä. Ehkä uusintapesintä tulossa?
Mustapääkerttu on usein lehtevien metsien ainoita keski- ja loppukesän laulajia, mutta niitä ei ole viime aikoina osunut kohdalle.

Eilisiltana ehdin remonttikiireiltä muutamaksi tunniksi Tuusulan Seitteliin. Pesimäyhdyskunta oli tyhjä lokkilinnuista: en nähnyt ainoatakaan nauru- tai pikkulokkia. Muutama kalatiira oli vielä alueella ja iso lentokykyinen poikanen sai vielä emoilta ruokansa. Seittelin tiheällä rantaluhdalla lauloi vielä pajusirkku innokkaasti ja muutama ruokokerttunen päästi lyhyitä laulunpyrskähdyksiä - uskoisin, että molemmilla lajeilla on uusintapesinnät käynnissä ja mitä parhaimmissa olosuhteissa, sillä nyt lämpöä riittää. Kävin vielä rastaskerttusen reviirillä toivoen, että saisin emot rengastettua. Tämä onnistuikin lopulta, sillä aluksi näytti, että linnut näkivät verkon sillä ne lensivät pari kertaa ruovikon päällä verkkolinjan ylitse. Kuvassa koiras, sukupuoli määritetty hautomalaikun ja siiven mitan perusteella (siipi 98 mm, mutta siivenkärki, kuten koko höyhenpuku erittäin kulunut).

12. - 13.7.2014 Kuningaskalastaja mielessä

Toukokuussa tuli puheeksi työkavereiden kanssa kuningaskalastaja. Pepe muisti, että Juhani Vuorinen on Ruotsissa tehnyt kuningaskalastajalle tekopesiä eli pesäkäytäviä jokitörmiin. Tämä kuulosti heti todella jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Linturetkilläni olen käynyt monilla jokivarsilla, joissa on joskus nähty kuningaskalastaja ja parissa paikassa tämä harvinainen lintu on joskus pesinytkin. Kesäkuussa otin yhteyttä Juhani Vuoriseen ja tiedustelin menetelmiä ja työkaluja. Saamieni seikkaperäisten ohjeiden innoittamana hankin työkaluja ja tutkin karttoja. Useat jokivarret tuntuivat etukäteen ajatellen potentiaalisilta pesäjoilta. Viikonloppua olin viettämässä Raaseporissa ja siellähän jokivartta riittää, eräässä mutkassa kunkku on joskus pesinytkin.

Hankkiuduin alueelle parhaissa kumisaappaissani (eivät vuoda), mukanani lapio ja erikoistyökalu.

Tuommoisen poran saa Clas Ohlsonin tavaratalosta kymmenellä eurolla. Toimii aika hyvin, vaikka poralla saisi kyllä olla pituutta tuplasti enemmän. Juhanin ohjeen mukaisesti porailin koloja pystysuoraan törmään vähintään metrin korkeudelle. Kolot suuntasin hiukan yläviistoon, kuten kuningaskalastaja tapaa kolonsa itse kaivaa. Kullekin paikalla koetin saada aikaiseksi vähintään kaksi koloa. Lapiota tarvitaan törmän seinämän muotoiluun. Aika fyysistä hommaa! Kesän kuumimpana päivänä poraillessa hiki tosiaan virtasi. Ongelmaksi muodostui nopeasti se, että sopivaa törmää on loppujen lopuksi vähän tarjolla.

Ylläolevassa kuvassa kolo on kenties liian matalalla vesirajaan nähden. Keväällä vesi on helposti 20 cm korkeammalla je ehkä tämä kolo on siis kunkulle liian lähellä vettä.

Porausreissulla tulin käyneeksi myös kaakkurin pesälammella. Kaikki oli uskoakseni hyvin lammella, sillä molemmat emot paikalla ja ilmeisesti naaras oli pesällä - tämä viittaa onnistuneeseen pesintään. En halunnut mennä pesän lähelle, vaikka poikasen pitäisi tässä vaiheessa kesää olla jo varsin iso. Antaapa näiden pesiskellä rauhassa!

9.7.2014 Rastaskerttusen pesällä

Rastaskerttusen onnistuneesta pesinnästä Tuusulan Seittelissä saatiin vahvoja viitteitä 2.7. kun yhdistyksemme aktiivi Mika Asikainen havaitsi  ilmeisesti ruokkivan linnun menevän kolmesti samaan paikkaan Seittelin kosteikon lokkisaarilla. Viikko on hirmuisen pitkä aika pesivän varpuslinnun poikasvaiheessa, sillä siinä ajassa poikaset kasvavat hyvin nopeasti ja muuttavat pian muualle syntymäpesästään. No, olimme siis viikon myöhässä mennessämme Sepon kanssa tutkimaan oletetun pesimäalueen järviruovikkoa. Nopeasti selvisi, että emme ole yksin. Ruovikko kuhisi kirvoja, jotka liisteröityivät vihreäksi ja tahmeaksi, makeantuoksuiseksi massaksi käsivarsiimme, vaatteisiimme ja itse asiassa kaikkialle. Myös toiseksi parhaat kumisaappaani vuotivat yllättävän vuolaasti. Näistä havainnoinnin pakollisista lisämausteista huolimatta reilun puolen tunnin etsinnällä löytyivät sekä viimevuotinen pesä että tämänvuotinen, nyt jo autio pesä. Pesän tuntumasta kuului myös rastaskerttusen varoittelua, joten oli hyvä syy olettaa, että lähistöllä olisi poikue ja emot.
Viritimme verkon pesäpaikan läheisyyteen ja varsin nopeasti rastaskerttusnuorukainen lensi verkkoon. Havaitsemamme kaksi muuta lintua olivat käsityksemme mukaan emot, mutta vahvassa auringonvalossa verkkomme oli niin näkyvä, että ne osasivat kiertää verkon.

Tässä alla rastaskerttusen iso maastopoikanen. Siipi ei ole vielä täydessä mitassaan, mutta riittävä lentopyrähdyksiin. Nokan suupielissä näkyy poikaslinnuille tyypillistä ihopoimun turpeutta ja päälaella poikasuntuvan jäänteitä. Siipisulat ovat aivan tuoreet ja siistit.

Tässä lähikuva rastaskerttusen vahvoista koivista.

Ja tässä kuva pesästä. Pesä on rakennettu sekä edellisvuotisten että tämänvuotisten järviruokojen varaan noin metrin korkeudelle vesirajasta.

5.7. - 6.7.2014 Kotikulmilla, paljon tunteja, vähän tuloksia...

Huomaan, että rengastushankkeet pyörivät päällimmäisenä mielessä tässä vaiheessa kesää. Viikolla odotin viikonloppua ja hyviä säitä, jotta maastossa olisi mukava touhuta. Ja hienosti sää lämpenikin. Suuntasin eilen Tuusulan Metsäkylään, jossa olen seurannut pikkulepinkäisten pesimäpuuhia useana vuonna. Lämmin ja aurinkoinen sää oli otollinen pikkulepinkäisten ruokailulennoille. Niin ainakin luulen, sillä lepinkäishavainnot jäivät tällä kertaa vain kahden reviirin toteamiseen, ennen kuin katsoin parhaaksi poistua alueelta. Nimittäin kyseinen laaja hakkuualue olikin nyt valjastettu enduromoottoripyöräilijöiden harjoitusradaksi. Rataa kiersi noin 20 moottoripyörää, joista lähti hirveä meteli. Tämä oli kova pettymys, sillä näyttää siltä, että lepinkäisten pesien etsiminen jää ensi vuoteen, sillä poikaset ovat maastossa hetkellä millä hyvänsä. Poislähtiessäni pähkinähakki lensi omintakeiseen tyyliinsä ylitseni. Niitä pesii pieni joukko Metsäkylän ympäristössä ja tämäkin lintu näytti kovin paikalliselta.

Seuraavaksi päätin käydä Keravalla, Myllynummen teollisuusalueella. Liejukana uida polskutteli varsin näkyvästi ahtaaksi käyneessä vesilutakossa. Kyseisestä vesiplotista on kolmannes uhrattu tänä kesänä jonkinlaiselle uudelle viemärirakenteelle. Sääli! Kalalokin pesintä kyseisellä lampareella onnistui rakennustyöstä huolimatta, sillä lampareen saarella pälyili epäluuloisen näköinen poikanen.

Viime vuonna syntynyt törmäpääskykolonia näyttää nyt vain kahden parin vahvuiselta. Etsin pesiä muualtakin lähiympäristöstä, mutta tuloksetta. Kaiken kaikkiaan Myllynummen teollisuusalueen avomaat ja pensaikot näyttävät erinomaiselta paikalta löytää jokin harvinaisuus, mutta vielä alueelta ei ole mitään erikoista löydetty.

Seuraavaksi ajelin Järvenpäähän. Lepolan lähellä pesii käenpiika jossakin. Tämä on arvaukseni, sillä lintu huuteli alueella keväällä ja viime viikolla näin ravintoa etsivän aikuisen. Nyt en löytänyt etsinnöistä huolimatta mitään. Oli siis syytä vaihtaa maisemaa. Päätin käydä Tuusulan Seittelissä hakemassa venepaikalta pari Loukon Mikolta saatua verkkokepiksi käypää keppiä ja silmäillä samalla lokkiyhdyskunnan tilannetta. Pumppukopille tullessani langalta lähti lentoon turkinkyyhky. Sain näpättyä siitä dokumenttikuvan linnun laskeuduttua noin 100 m päähän. Mitähän se täällä tekee? Aika outo paikka tälle lajille! Mutta joo, koko päivä maastossa ja 0 rengastusta. Aika siirtyä MM-jalkapallon pariin...

Ja tässä kuva ärsyttävästä naurulokista. Olemme arvattavasti rengastaneet hänen poikasensa ja siitäkös hän jaksoi muistuttaa! Lensi yläpuolellani loputtomaan pitkään, ilmeisesti haukkuen minut oikein perusteellisesti.

Mutta hieno lintu! Naurulokki on suosikkejani, sillä lajin energisyydessä on jotain vastustamatonta.



Jalkapallon jälkeen mietin aamun kuvioita ja päätin mennä kokeilemaan avomaalintujen pyyntiä Järvenpäästä, Ainolan altailta. Alueella on ollut runsaasti kiuruja, joita kaiken kaikkiaan rengastetaan Suomessa hyvin vähän. Heräsin klo 02 ja hurautin saman tien altaille ja viritin kaksi verkkopaikkaa otsalampun valossa. Aamiaiskahvit join autossa ja odottelin saalista. Kolme tuntia myöhemmin poistuin paikalta. Nyt ymmärrän vähän paremmin, miksi kiuruja rengastetaan niin vähän.

27.6. - 30.6.2014 Lintujen pesillä ja vähän metsässäkin

27.6. Otin hoitaakseni lintuyhdistyksemme Apus ry:n linnustokartoitushankkeen viimeisen käynnin Nurmijärven Kaanaan vanhassa metsässä joskus keväällä, ennen kuin Lågskärin reissusta oli mitään tietoa. Koska kyseessä on pesimälinnuston kartoitus, jossa lintujen olinpaikka useimmiten paljastuu reviirilaulun perusteella, oli minulla metsään mennessä pieni huoli siitä, että joko laulukausi ehti päättymään. Kesäkuun kylmät ja märät säätkö olivat hidastaneet pesintöjen edistymistä siten, että linnut olivat oikein hyvin äänessä peipposia myöten? Aamu oli tyyni, kuiva ja lämmin eli aivan ihanteellinen metsäreissulle.

Kaanaan metsä on pieni, mutta runsaista myrskynkaadoista johtuen erittäin vaikeakulkuinen. Onneksi pahimmat rytöalueet olivat nyt muistissa ja osasin ne sopivasti kiertää. Viheltävä pyy löytyi uudesta paikasta, peukaloisreviirien lukumääräksi varmistui kaksi ja idänuunilintu lauloi lähes taukoamatta metsän keskellä purokanjonin reunassa. Sain pienen ääninäytteen taltioitua:

http://www.xeno-canto.org/184040

ja samalla hörpin aamukaffet ja söin kaukalollisen mysliä!

Tässä yleiskuvaa Kaanaan metsästä:

Viikonlopun tuntumassa, sateettomina hetkinä tarkastin tusinan verran aloitettuja kirjosiepon pesintöjä kotimme lähiympäristössä. Viestit Lounais-Suomesta, kirjosieppotutkijoiden seurantapöntöiltä kun ovat olleet aika lohduttomia: Turun suunnalla lähes 40 % aloitetuista pesinnöistä on päättynyt poikueiden täyskuolemaan, eli noista pesistä ei yksikään kirjosieppo ole lähtenyt maailmalle. Omissa vähissä pöntöissäni tuhoutuneita pesintöjä oli viidennes kaikista. Lopuissa värjotteli muutama hengissä oleva poikanen kuolleitten sisartensa vieressä. Aika surkeaa. Mutta varhaisimpien pesijöiden pöntöistä olivat kaikki poikaset lähteneet maailmalle, joten niillä on kohtalainen mahdollisuus selvitä. Samoin kuin niillä kolmen pöntön poikasilla, joita vielä haudotaan tai jotka ovat juuri kuoriutuneet.

Tuusulan Seittelin lokkirengastuksiakin tuli jatkettua. Kävimme Sepon kanssa 27.6. rengastamassa naurulokin poikasia. Pesimäsaarten kasvillisuus oli kasvanut jälleen "aivan tolkuttomasti". Poikaset lymyilivät jättimäisten leskenlehtikasvustojen alla ja horsmikoissa. Kasvustot suojaavat kyllä pedoilta, mutta lienevät haitallisia poikasia etsiville emoille ja hautoville lokeille ja tiiroille, sillä nehän haluavat nähdä ympärilleen. Näyttää siltä, että meillä on jälleen edessä mittavat raivaustalkoot syksyllä ja talvella.

Kuvan pesässä naurulokin poikaset ovat juuri kuoriutumassa. Nämä ovat myöhäisiä poikasia, sillä kuvaushetkellä 27.6. osa poikasista oli jo lentokykyisiä.

Ja tässä alla yksi neljästä tänä vuonna Seittelissä rengastetusta kalatiiran poikasesta. Tämä sai renkaan eilen 30.6. käydessämme paikalla Sini-Marian kanssa.

Yhteensä rengastimme pesimäyhdyskunnasta tänä vuonna 150 naurulokin poikasta ja 4 kalatiiraa. Pikkulokkien pesinnöistä osa tuhoutui tiheään kasvillisuuteen, osasta varttui muutama poikanen, joita emme onnistuneet tavoittamaan. Eilen 30.6. näimme kaksi lentokykyistä pikkulokin poikasta ja ainakin yhden tuhoutuneen munapesän (munat kylmiä). 27.6.-30.6. välisenä aikana joku nisäkäspetokin oli käynyt saarilla, sillä itäsaarelta löytyi useita hiljattain kuolleita poikasia, joista osasta oli jäljellä vai siivet. Supi tai kettu?

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että naurulokin pesinnät onnistuivat saarilla tänä vuonna hyvin ja meriharakkakin sai poikasia, joista ainakin yksi oli eilen elossa. Saarten kasvillisuuden poistaminen taitaa olla kuitenkin pesimämenestyksen edellytys jatkossakin.

22.6.-23.6.2014 Lågskärin lintuasemalla

Kurjat kesäkelit pitivät pintansa ihan loppuun asti! Poistuimme saaresta retkivarusteet perusteellisesti kastelevassa vesisateessa. Luoteistuulikin nostatti niin häijynkomean aallokon, että miltei pahaa teki.

Viimeiset päivät saaressa kuluivat edelleen lintuverkkoja aamutuimaan tuuletellen. Iltapäivisin kiersimme tiirojen pesillä, mutta vain pieni osa poikasista oli rengastusikäisiä. Vaikka puolitoistaviikkoinen reissumme tälle monien ihmeellisten lintutarinoiden saarelle ei tuonutkaan eteemme mitään kovin ihmeellistä lintuharvinaisuutta, oli saarikäynti kuitenkin ylivertaisen hieno kokemus. Avarat maisemat, pesimälintujen runsaus ja suuri etäisyys arkiseen, työntäyteiseen maailmaan saivat nämä päivät tuntumaan ihmeen hienoilta. Me nautimme!

Tässä alla verkkoomme osunut kirjokerttu, jonka määrittäisin mieluusti koiraaksi, mutta Svenssonin mukaan tämän yksilön alapuolen juovitus vatsan keskellä ei ollut riittävän tiheää, jotta 100 % määrityksen voisi tehdä.

Ja tässä alla yksi saaren ympäristössä elävistä kuudesta merikihusta.

Lågskärille uskomme palaavamme uudestaan, ehkä ensi kesänä taas...

18.6. - 21.6.2014 Lågskärin lintuasemalla edelleen

Puolitoistaviikkoinen oleskelumme täällä Lågskärillä lähenee tätä kirjoitettaessa jo loppuaan. Jaksoa ovat leimanneet voimakkaat luoteis- ja pohjoistuulet, joten odotettuja eteläisiä lintuvieraita on saareen tullut kovin vähän. Joitakin muuttajia on kuitenkin havaittu: luhta- ja rytikerttusia, punavarpunen, satakieli ja harmaasieppoja. Etelään menijöitäkin on nähty: musta- ja valkovikloja sekä jokunen töyhtöhyyppä. Harvinaisuuksia emme ole havainneet lainkaan, mutta joitakin mukavia lintuja on lintuverkkoihin eksynyt, mm. pilkkasiipinaaras ja tavikoiras sekä räystäspääskyjä.
Pari aamua takaperin verkkolinjalla tuli vastaan merihanhiperhe, emot ja epälukuinen määrä poikasia. Yhden poikasista juoksin hirvittävällä spurtilla kiinni. Alla sivuprofiilikuva ja räpyläkuva.

Eräänä iltana kävimme itäluodoilla, tarkoituksena rengastaa kalalokin poikasia. Pesärosvojen (varikset, korpit ja kihut) jäljiltä poikasia oli vain hyvin vähän, eikä rengastettavaa juuri ollut. Kaksi riskilän pesää kuitenkin löysimme, molemmat vielä haudontavaiheessa. Alla kuva toisesta pesästä, jossa tyypilliset kaksi munaa.

Nyt kun kalalokkien munat ja poikaset on syöty, ovat varikset siirtyneet lapintiirayhdyskunnan poikastuottoa verottamaan. Häijyn näköistä touhua! Varikset saapuvat paikalle viiden linnun porukkana ja käyvät vuorollaan napsimassa poikasen yhdyskunnasta, ja siirtyvät sitten puuhun aterialle. Poikasensa menettäneet lapintiirat istuskelevat toimettomina lähiluodoilla ja lähtevät heinäkuun alussa muuttomatkalle etelään. Sini-Maria istui tänään aamulla pari tuntia tiirayhdyskunnan reunassa elävänä variksenpelättinä. Varikset lentelivät korkeuksissa eivätkä päässeet poikasjahtiin.
Tänä iltana tuuli kääntyy vihdoin etelään ja on mahdollista, että huomisaamu on vihdoin heikkotuulinen. Ehkä vielä saapuu joku hyvin myöhäinen muuttolintu ja pyyhkäisee Lågsin verkkolinjojen kautta pesimäseuduille Manner-Suomeen...
 

13.6.-17.6.2014 Lågskärin lintuasemalla Ahvenanmaalla

Tulimme Sini-Marian kanssa viime viikon lopulla tänne eteläiselle Ahvenanmaalle, legendaariselle Lågskärin lintuasemasaarelle puolentoista viikon lomalle. Päivät ovat olleet täynnä lintuhommia epäsuosiollisesta säästä huolimatta. Verkkopaikat on niitetty ja verkot saatu paikoilleen, mutta kova pohjoistuuli on estänyt rengastuspuuhat ja pysäyttänyt, tai ehkäpä lopettanut kevätmuuton tältä vuodelta. Niinpä rengastussaavutuksilla ei juuri voi kehuskella. Onneksi täällä on kuitenkin paljon katsottavaa ja kuvattavaa.

Lågskärin ympäristössä näyttää asustavan jonkin verran riskilöitä, kuvassa pääsaaren rantakallioilla viihtyvä utelias kaveri.

Tämä isokoskelonaaras käy joka ilta tutkimassa saunarakennuksen piipun.

Kärttyinen meriharakka sai puolisonsa kanssa yhden poikasen ja sitä poikasta pariskunta puolustaa erittäin arhäkästi.

11.6.2014 Kurahousut jalkaan ja maastoon - Kolsan lammikoilla linnustoa kartoittamassa

Linnustoselvitykset ovat lempilapsiani - ne ovat oman työurani peruskauraa, mutta aina erilaisia ja aina yhtä kiehtovia. Linnustoselvityksessä koetetaan selvittää rajatun alueen linnusto, johon kuuluvat sekä pesivät että ruokailevat ja lepäilevät linnut. Pesimälinnut eivät antaudu selvityksen tekijälle tuosta noin vaan, ja siksi kohteelle on tehtävä useita käyntejä, jotta kartalle saadaan aikaiset ja myöhäiset pesijät, yöaktiiviset ja muuten vaan vaikeasti havaittavat.

Lintuyhdistyksemme Apus ry. on tehnyt maksua vastaan puolen tusinaa vaativaa linnustoselvitystä. Tällaisena välivuonna, kun tilauskanta on nollassa, olemme Apuksen porukoilla tehneet selvityksiä yhdistyksemme toimialueen mielenkiintoisista kohteista. Tänä vuonna kohteita ovat olleet Kolsan lammikot Tuusulassa ja Kaanaan vanha metsä Nurmijärvellä.

Yhdistyksen harrastustyönä tekemiä selvityksiä ei rahan valta sanele, joten olemme voineet tehdä useita käyntikertoja kohteille. Tällä toivon mukaan saadaan runsaasti havaintoaineistoa, ja siten hyvä käsitys alueiden linnustosta.

Tänään oli kalenterin mukaan oma kartoitusvuoroni, ja niinpä hurautin ennen työpäivää pariksi tunniksi Tuusulan Jokelaan, Kolsan lammikoille. Lammikot ovat vanhoja savenottokuoppia, jotka ovat täyttyneet pinta- ja pohjavesistä. Koska selvitysalueemme pinta-ala on alle 10 hehtaaria, riitti parin tunnin käynti mainiosti jokaisen lammikon tarkastamiseen. Kurahousut vedin tietenkin jalkaan, sillä kesäkuussa rehevien kasvupaikkojen kasvillisuus on jo lähes metrin korkeaa ja varhain aamulla kasteesta märkää. Uskon, että kura- eli sadehousut jalassa linnustokartoittaja näkee enemmän. Syy on yksinkertainen: voi mennä sinne minne haluaa eikä tarvitse pelätä pelihousujen kastumista. Hommasta tulee selkeämpää, kun keskittyminen kohdistuu ainoastaan lintujen ääniin ja liikkeisiin.

Aamu oli mainio näillä lampareilla: liejukana uiskenteli vesikasvillisuuden suojiin jotakin nokassaan - ehkä ruokaa hautovalle puolisolle? Haapanoita näkyi lähes kymmenkunta - eiköhän joku niistä myös pesi. Telkän jälkikasvua oli kahdella kolmesta lammikosta. Sinisorsia oli samoin kahdella lammikolla, mutta tavinaaraasta riitti vain yhdelle lammikolle. Hienoa oli nähdä mustakurkku-uikkuja kahdella lammikolla. Oli neljän poikasen poikue ja yksinäinen lintu jähmettyneenä keskelle lammikkoa - vartioiko se hautovaa naarasta tai pieniä poikasia?

Tuossa alakuvassa on lammikoista keskimmäinen. Reunametsässä mekasti pystötiaispari.

10.6.2014 Naurulokkeja rengastelemassa

Huh-huh tätä kevättä! Kun aloitin tämän blogin ylläpitämisen kuukausi takaperin, oli huolenani se, että mahtaako lintukeväästäni löytyä riittävästi tapahtumia, jotta blogin päivittämiseen olisi riittävästi aiheita. Pelko on osoittautunut aiheettomaksi. Nythän on jo käynyt niin, etten ehdi jokaisesta mutkastani tänne blogiin edes kirjoittelemaan, kun päivissä tuntuu olevan niin monta erilaista tapahtumaa.

Eilisaamu meni taas peltosirkkujen parissa: sain kiinni Tuusulan Vanhakylän renkaattoman peltosirkun ja merkkasin sen peltosirkkuhankkeen värirenkailla. Nyt koko kolmen koiraan porukka on värirengastettu. Olen tyytyväinen.

Ilta vierähti jälleen huuhkajien parissa. Neljän hengen tehoryhmämme (Seppo, Mikko, Dick & minä) etsi huuhkajanpoikia Keski-Uudenmaan rinteillä ja nyt löysimme kaksi poikasta. Toinen poikasistahan sai renkaan jo viime viikolla, ja nyt oli toisen vuoro. Viimeviikkoinen huuhkajanpoika (kuvassa alla) keräsi lisää painoa torstai-illasta (1 456 g) maanantai-iltaan (1 694 g) peräti 238 grammaa.

Tänään aamulla suuntasimme Sepon kanssa Tuusulanjärven rantamille, Seittelin kosteikolle. Talven ja kevään aikana Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintuharrastajat Apus ry. kunnosti kosteikon lintujen pesimäsaaria poistamalla puustoa ja pensaikkoa. Saaret olivat pahan kerran pöheköitymässä ja kasvamassa umpeen. Kevään tullen oli ilmiselvää, että tehty työ ei mennyt hukkaan. Toukokuussa laskin saarilta ennätysmäärän naurulokkeja (muistaakseni 1 285), ja tänään näytti siltä, että suurin osa toukokuisista linnuista oli yhä paikalla. Pesiä oli jokaisella kosteikon kolmesta saaresta, mutta runsaimmin itäisellä ja lounaisella saarella, joiden keskellä on kohtalaisen kokoinen soraikko. Pesinnät näyttivät sujuneen mainiosti: poikasia oli runsaasti ja näimme ainoastaan yhden kuolleen poikasen. Pikkulokkien ja kalatiirojen suosimalla lounaisimmalla saarella kävimme vain pikaisesti, sillä täällä haudonta oli vielä kesken. Tarkoituksena on palata saarille juhannuksen jälkeen rengastamaan poikasia hieman enemmänkin. Tänään merkkasimme noin 80 naurulokin poikasta.

Kuvassa Seittelin naurulokkeja aamuhämärissä. Alakuvassa pikkulokin munapesä.

8.6.2014 Kaikenlaisilla pöntöillä Järvenpäässä ja Tuusulassa

Näin alkukesästä on aina hirvittävästi tekemistä, eikä aika riitä näköjään mitenkään kaikkeen. Pikkulinnun pönttöjä on tullut laitettua maisemiin niin paljon, että ensi kevääksi pitäisi ehkä hommata rengastusharjoittelija, jolle delegoi osan pöntöistä. Tänään päätin käydä katsomassa yhdistyksemme Apus ry:n käenpiikapöntöt.

Ja jälleen kerran ne olivat talitiaisten asuttamia. Käenpiikapöntössä on mukavasti tilaa tiaispoikueelle kasvaa, vaikka hiukan harmittaa, etteivät pöntöt kelpaa alueellamme vähälukuiselle käenpiialle. No, yhdessä pöntöistä oli pesinyt kottarainen. Runsaista ulostejätöksisistä päätellen pesintä eteni hyvin. Kyseinen pönttö on tarkastettava ensi vuonna jo toukokuun puolella.

Muutaman tuulihaukan pesälaatikon kävin myös tarkastamassa. Yhdestä löytyi västäräkkipoikue, kaksi aiemmin asuttua lootaa olivat nyt tyhjiä, mutta järvenpääläispönttö Ainolan peltoaukealla oli nyt jo toista vuotta perätysten asuttu. Alla kuva rengastusikäisistä poikasista. Tämänikäisinä ne ovat vielä säyseää porukkaa, mutta poikasuntuvan muututtua sulkapeitteeksi muuttuu myös haukanpoikasen mieli leppoisasta lullukasta aggressiota tihkuvaan sähikäiseen. Pidän näistä enemmän tässä lullukkavaiheessa!

Ja tässä kuva naaraasta, joka tuli kaartelemaan pesäladon päälle.

6.6. ja 7.6.2014 Pikkulintujen pöntöillä

Pikkulintujen pönttötarkastukset eivät ole kovin dramaattista ja ihmeellistä puuhaa, mutta oma viehätyksensä siinäkin on. Mielenkiintoista on, jos pöntössä sattuu olemaan emo paikalla, sillä pieni osa niistä on aiemmin rengastettuja. Lajivalikoima on niukka: järvenpääläisissä pikkulinnun pöntöissä on useimmiten asukkaana kirjosieppo, sinitiainen tai talitiainen (tässä järjestyksessä) ja joskus harvoin kuusitiainen. Pikkuvarpuset asuttavat mieluiten niille tarkoitettuja erikoispönttöjä tai kottaraispönttöjä.

Eilen 6.6. kävin kiertämässä Sibeliuksen Ainolan pikkulinnunpöntöt. Mukana maastoassistenttina oli Ainolan puutarhuri Oona - kiitokset Oonalle avusta ja seurasta! Kevättalvella 2013 ripustimme Oonan kanssa Ainolan tontille 15 kpl pikkulinnunpönttöjä (32 mm lentoaukko) ja kesällä 2013 niistä oli asuttuja 13 kpl, osa kahteenkin kertaan. Eilen totesimme vain yhden pöntön jääneen tänä keväänä asumattomaksi. Muissa oli asukkaita seuraavaan tapaan:

Kirjosieppo 7 pöntössä, haudonta kaikilla kesken. Neljässä pöntössä oli 7 munaa, kahdessa 6 munaa ja yhdessä 3 munaa, mutta kyseisestä pöntöstä rengastettu naaras oli juuri munimassa.

Sinitiainen 4 pöntössä. Kahdessä pöntössä oli 8 poikasta, yhdessä 7 ja yhdessä emo hautoi 8 munaa.

Talitiainen 3 pöntössä. Poikuekoot 8 + 5 + 8.

Ainolasta olisi siis lähdössä maailmalle yhteensä 95 poikasta tuon laskelman mukaan!

Tänään 7.6. kiersin oman kotimäkeni ympäristön pöntöt, noin 30 kpl kaiken kaikkiaan. Kirjosiepot hautoivat, yhdetkään poikaset eivät olleet vielä kuoriutuneet. Pöntöissä oli useimmiten 6 tai 7 munaa. Päivän hauskin tapahtuma oli eräästä pöntöstä kiinni saatu hautova kirjosiepponaaras. Silläpä olikin jo rengas jalassa, eikä numero näyttänyt heti tutulta. Äsken tarkastin edellisten vuosien rengastukseni ja selvisi, että kyseinen kirjosieppo syntyi kotipihamme pöntössä kesällä 2012. Se oli nyt palannut pesimään synnyinseudulleen, noin 100 m päähän maailmaantulopisteestään. Kaikkiaan pistin tänään renkaan 58 pönttöpesijän koipeen. Osa sinitiaisista oli vielä liian pieniä rengastettavaksi, mutta talitiaiset lähtevät pöntöistä parin päivän sisällä.

Tässä kuva pikkuvarpuspöntössä kasvavista sinitiaisista. Koettavat olla huomaamattomasti tuossa...

5.6.2014 Huuhkajan pesillä, osa 3

Eilisiltana palasimme tutuille huuhkajamaille Keski-Uudellemaalle. Tällä kertaa matkassa oli mukana Jari Valkama, jolla on vankka kokemus huuhkajatutkimuksesta ja sen myötä huuhkajien metkuista pesäpaikoilla. Meiltähän ovat siis edelleen olleet kateissa sekä pesä että sen poikaset. Emojen käytöksestä päätellen poikasia on jossakin, mutta me puolisokeat pölhöt emme vain ole löytäneet niitä.

No niin, jälleen tallustelimme tutuilla rinteillä pöyhien kuusennäreiden ja muiden puskien alustoja. Emot päivystivät lähistöllä ja tiedottivat närkästymisestään. Naaras teki yhden hyökkäysyrityksenkin, mutta pajuhuiskalle huitominen piti sen turvallisen välimatkan päässä. Ja lopulta Jarin silmiin osui maassa köllöttelevä huuhkajalullukka! Keski- ja takavarpaasta otettu etäisyysmitta (98 mm) kertoi kyseessä olevan koiraspoikasen. Koosta päätellen lullukka on tullut munasta pääsiäisen aikoihin noin 20.4. eli oli nyt noin 6-7 viikon ikäinen.

Ja tässä vielä kuva tutusta, kärttyisestä naaraasta.

Ja pistetään nyt vielä täydennykseksi kuva rengastuksen jälkitilanteesta, kun olen hieman ylpeä tästä saavutuksesta!